Miksi eläintenhoitaja...?

Miksi eläintenhoitaja? Miten päädyin lähtemään opiskelemaan eläintenhoitajaksi? Miksi kennelala, miksei klinikka? Miksi nimenomaan... Viimeinen vuosi käsillä koulusta ja siitäkin on jo puolet mennyt, oppituntejakaan ei ole vissiin enää kuin kuutisen viikkoa jäljellä. Tässä viimeisen kuukauden ajan olen pohdiskellut suuresti mitä teen sitten kun valmistun. Minnepäin haluaisin lähteä ja mitä haluaisin ruveta tekemään valmistumisen jälkeen. Isoja kysymysmerkkejä kaikki. Tällä hetkellä suuresti mietityttää se, ettei tällä alalla tunnu olevan yhtään töitä...

Miksi eläintenhoitaja? Muistan lukion toisella luokalla ollessani hurahtaneeni totaalisesti koiriin. Olinhan minä niistä tykännyt koko ikäni ja niiden kanssa ollut tekemisissä, mutta silloin vasta minulle valkeni, että haluaisin niitä enemmän opiskella ja niiden parissa tehdä töitä. Silloin päätin myös, että valkkari minulle tulee. Etsiskelin koiriin liittyviä kouluja ja bongasin sitten Kannuksen maaseutuopiston ja kennellinjan. Ja sinne sitten päätin hakea. Kaikeksi yllätykseksi pääsin kuin pääsinkin Kannukseen, vieläkään en tiedä miten ihmeessä pääsin sisälle :D muistan soittaneeni koululle kysyäkseni "pääsinkö minä oikeasti Kannukseen opiskelemaan?" Olin ollut niin tohkeissain kennellinjasta, etten ollut oikeasti tajunnut sitä, että kävisin "maatalousalan perustutkinnon", eli kouluuni kuuluisi myös raivaussahan käyttöä, traktoriajoa, navettaa jne. Pienenä yllätyksenähän se tuli, mutta loppujen lopuksi se oli kyllä positiivinen yllätys :)

Miksi kennelala, miksei klinikka? Hakiessani tänne, en ollut juurikaan edes ajatellut klinikkaeläintenhoitajaksi lähtemistä, mutta Kannuksessa toisena vuonna aloin pohtimaan sitä vaihtoehtoa, että jatkaisin tästä sitten opiskelua klinikkaeläinhoitajaksi. Karu totuus tuli kuitenkin vastaan, kun puhuttiin koulussa märkäpaiseista sun muista töhkivistä haavoista ja pateista, voin pahoin pelkästä ajatuksesta. Tänä syksynä Nanan sterkkauksen katsominen vain vahvisti sen, ettei minusta ole yksinkertaisesti hoitelemaan haavoja tai paiseita. Piikkikammosta vielä puhumattakaan.

Kennelalalta työllistyy lähinnä yrittäjiksi ihmisiä, mutta en ole ihan satavarma siitä onko se minun juttuni. Olisihan sitä mahdollista perustaa joku koirakoulu ja lähteä siitä sitten yrittäjäksi, mutta jotenkin koen että se ei ole minua varten. Tai sitten mahdollisesti päästä töihin kouluttajaksi jonnekin isommalle koirakoululle, se olisi "pienempi paha". Pidän sekä koirien, että ihmisten kouluttamisesta, mutta haluaisin pitää sen ainakin toistaiseksi harrastuksena. Ajatus siitä, että kouluttaisi viisi päivää viikossa koirakkoja, treenaisi oman koiran vielä siihen päälle, tuntuu tällä hetkellä niin rankalta, mutta toisaalta ei kuitenkaan ihan mahdottomalta. Mutta kouluttaminen ole enää hauskaa jos siitä tulee pakkopullaa, se on pidettävä mielessä. Kuitenkin uskottavalla kouluttajalla on kisannut koiransa kanssa ja saanut jopa tuloksia, meiltä tämä vielä puuttuu, mutta ehkä mekin joskus saadaan niitä tuloksia.

Ainoa yritysmuoto mikä kiinnostaisi tällä hetkellä on homekoiraohjaajan virka. Mutta siihen tarvitsisin toisen koiran, koska Nana on allerginen homeelle, joten se ei siihen hommaan sovi. Ja tässä päästään taas tähän työpaikkaprobleemaan. Jotta voisi hankkia toisen koiran, on oltava työpaikka ja ansaittava rahaa niin, että saisi säästöönkin edes jotain. Tällä hetkellä tuntuu, ettei mistään löydy mitään töitä. Sairaanhoitajille kyllä riittää töitä, mutta siihen se sitten jääkin. Oman alan töistä puhumattakaan. Eläinkauppoihin mennään suhteilla töihin nykyään, eikä meikäläisellä niitä suhteita kauheasti ole. Kymmeniä hakemuksia on nyt lähetetty ympäriinsä, toivossa on hyvä elää, että jostain edes onnistaisi.

Jatko-opiskelun vaihtoehtokin tässä tietysti olisi, mutta mitä lähteä opiskelemaan...? Opiskelu ei kauheasti sytytä, kun ei oikein tiedä mikä ala koirien lisäksi kiinnostaisi...

Lopuksi vielä vähän rallytoko-treeneistä videota, ei sekään sittenkään ihan mikään kamala laji ollutkaan :)

Kuvat on helmikuulta vuodelta 2012 :)

Tavoitteena toimiva kisakoira & Kerttu is back !!

Ompa nyt kotosaa, kun Kerttu on palannut takaisin meidän keskuuteemme. Huoneessa on hädintuskin tilaa liikkua ja joka aamu saa herätykseksi miljoona märkäistä pusua. Lenkeillä minun ei tarvitse enää miettiä liikkuuko Nana tarpeeksi, Kerttu pitää siitä huolen ja oli se kyllä kivaa katsottavaa kun koirat kirmasivat lumisella pellolla sen minkä jaloistaan pääsivät. 

Kaikista iloisin olen siitä, että Kerttu on edelleen se sama Kerttu kuin lähtiessäänkin. Sama vastapäivään pyörivä pieni hömelö se vieläkin on :) 

Tulipas käytyä viikko sitten vkonloppuna Juha Korrin "tavoitteena toimiva kisakoira" -seminaarissa Nanan kanssa. Lähdin luennolle sillä asenteella, että en ehkä Nanan kanssa pääse kisaamaan, mutta imen itselleni vinkkejä seuraavaa koiraa ja sen kouluttamista varten. Ja niitä vinkkejähän tuli vaikka millä mitalla. Paljon oppi ja viikonlopun jälkeen päässä oli kyllä yhtä sun toista vinkkiä ja niksiä koirankoulutuksesta. Lauantaina oli pelkkää teoriaa ja sunnuntaina koirakkojen kanssa käytiin asioita läpi. Nanan kanssa ongelmana oli vietittömyys ja vireen lasku. Kerroin että ongelmana on seuraamisessa vireen lasku ja sen seurauksena yltiömäinen jätättäminen. Olin valmistautunut treenaa,aam seuraamista, mutta otettiinkin saalisvietin herättelyä vapatreenin muodossa. Kieltämättä hieman huvittavaa katsottavaa ja minua itseäkin nauratti, kun Juha "leikki" Nanan kanssa. Mutta Nana kyllä paranti loppua kohden. Ja kaksi kertaa sille vapatreeniä tehtiinkin. Saatiin läksyksi kokeilla kaksi viikkoa, neljänä kertana viikossa vapatreeniä ja katsoa mihin se lähtee menemään. Ei Nana tule koskaan olemaan mitään belgi tasoa, mutta kunhan kokeillaan, eihän se mitään haittaa ja pelkkää plussaahan se on jos Nana rupee siitä syttymään leluille enemmänkin. :)

Vapaharjoitus nro 1 löytyy tästä.

Vapaharjoitus nro 2 löytyy tästä.

 Tästä eteenpäin Nanakin pääsee hieman hengähtämään treenaamisesta. Kun Kerttu tulee olemaan minulla tuntikoirana, Nanan kanssa toivottavasti päästään keskittymään enemmän agiin. Ehkäpä jopa ohjaajan pää vois pysyä mukana. Toivossa on hyvä elää :D

Kuvat on hienoa puhelinlaatua tällä kertaa, mutta ei voi mitään. Näillä mennään eikä meinata :)

Mutta ei ole mitään pelättävää..

On se kummaa, kun tällä hetkellä tuntuu, että oma elämä on pelkkää erilaisten pelkotilojen ja -tilanteiden kohtaamista. Kun heitetään joku uusi asia kehiin, niin ensimmäinen reaktio on "voi itku, emmä oo valmis" tai "enhän mä oo koskaan tehny mitään tollasta" tai ehkä kaikista yleisin "mut eihän se kuitenkaan tuu toimiin". Heti ollaan lyömässä hanskoja tiskiin ja epäilemässä omia kykyjä. Kuitenkin se pieni ääni tuolla pääkopassa toistaa lausetta "Voittajat ei koskaan luovuta, eikä luovuttajat koskaan voita." Vaikka en ole koskaan ollut mikään kilpailuhenkinen ihminen, massan mukana kulkeva seinäruusu pikemminkin. Kuitenkin olen viimeisen vuoden aikana alkanut haastamaan itseäni. Pahin kilpakumppaninihan on Minä Itse. 

Jollain tapaa mielenkiintoista tässä on se, ettei minulla ole harmainta aavistustakaan mistä mokomat pelkoni tulevat, mistä ne johtuvat ja mistä ovat saaneet alkunsa. Ja ehkä tärkein; miten ne saa taltutettua.

Kuitenkin tuntuu, että Kannukseen pääsy oli yksi elämäni käännekohdista. Nanan löytäminen oli mielestäni ennemminkin kohtalon sanelemaa kuin ihan puhdasta sattumaa. 

Tästä hetkestä kaikki on lähtöisin <3

Vaikka Kannus on monen mielestä paikka, josta lähdetään pois niin äkkiä kuin vaan on mahdollista, niin minulle tämä, ehkä hieman tylsähkökin kaupunki, tuo tietynlaista rauhallisuutta ja hyvää mieltä. Kannus ja meidän koulu, varsinkin ihanat luokkatoverini ovat saaneet minut ajattelemaan itseäni ja ennenkaikkea arvostamaan itseäni enemmän. Jos kuvittelin, että kasvoin ihmisenä lukion aikana, se ei ole mitään verrattuna Kannuksen ilmapiirin vaikutukseen. Toki täällä on myös ollut sitä negatiivistakin, mutta ne positiivisimmat hetket ovat olleet niin huikeita, ettei sitä negatiivisuutta enää edes huomaa. Tai itse jopa ehkä jätän sen tarkoituksella huomioimatta. Ei jokaiseen pieneen yksityiskohtaan tarvitse takertua :) 

Tästä itseni voittamisesta esimerkkinä mikrofoni- ja esiintymiskammoni. Silti kuitenkin halusin osallistua linjamme esittelyvideon kuvaamiseen. Kyllä siinä monesti mietti edellisenä iltana, että mihin soppaan sitä on lusikkansa taas työntänyt ja tuliko taas mietittyä ihan loppuun saakka. Yöllä ei saanut kunnolla nukuttua ja aamulla ei saanut paljoa mitään syötyä, kun jännitti niin kovasti. 

Kuvausryhmä oli kuitenkin mukavaa ja rentoa porukkaa, joten se lieventi hieman jännitystä. Mikrofoninikin oli sellainen pieni nappi treeniliivin kauluksessa, joten en jotenkin edes rekisteröinyt sitä mikiksi, ennenkuin lamppu syttyi yhtäkkiä kesken haastattelun ja oman osuuteni kuvaamista. Siinä vaiheessa oma pääkoppakin sanoi, että asia ok. No worries. Kuvausten jälkeen oli ihan hyvä fiilis. Mielenkiinnolla ootellaan sitten valmista materiaalia :)

Yksi varmaan ehkä tämän hetken suurimmista pelkomomenteista oli, kun sain nähdä livenä äärimmäisen lupaavan valkkarinartun. Koiran omistajan kanssa olin jutellut paljon facebookissa ja oli ollut puhetta, että kun pohjanmaalla syksyllä molemmat ollaan niin pitäisi tavata. Ja sunnuntainahan se hetki sitten tuli. Kipsi kädessä olen viimeset 2,5 viikkoa opetellut varaamaan asioihin tai menoihin enemmän aikaa kuin yleensä, joten olen ollut ajoissa valmiina. Nytkin olin tunti etuajassa valmis. Siinä sitä sitten tuli 60 pitkää minuuttia kulutettua miten sattui, pääasiassa kelloa kattoen ja kämpässä ympyrää pyörien. Tunteet vaihtuivat aina kovasta innostuksesta jännityksen sekaisiin fiiliksiin. Nanakin rupesi kyttäämään ikkunoita vaikkei raukka edes tiennyt mitä oli tulossa :D Kun vihdoin H-hetki koitti, olin hyvin innoissani. Oltiin sovittu, että koiran kanssa tehtäisiin pientä tottistelua, lyhyt jälki ja leikkimistä. Heti alusta alkaen koira sai jo hymyn huulilleni. Koira oli jo sivulla nököttämässä innoissaan ennenkuin treeniliiviä oltiin edes saatu kunnolla päälle. Koira teki hyvin innokkaasti, mutta leikkiminen löi minut täysin ällikällä. Ensimmäinen sana varmaan mikä tuli mieleen oli: hullu. Mutta hyvällä tapaa. Koira olo kova leikkimään, saalisvietti oli todella kova, varmaan yksi kovimmista mitä olen koskaan nähnyt. Tai ainakin omaan silmään se oli hurjaa, kun tottunut elämään koiran kanssa joka leikkii kun sitä itseään huvittaa. Hurjan patukansaalistuksen jälkeen kuitenkin koira rauhoittui yhtä nopeasti kuin oli syttynytkin. Hieman ohjaajapehmeä se oli, mutta omaan makuuni aika passeli. Mieluummin pehmeämpi kuin liian kova. Sain myös itse kokeilla leikkimistä. Yhdellä kädellä se oli hieman vaikeaa, mutta onnistuin kuitenkin. Ja siitä seurauksena vasen käsi hiukan hellänä :D Jäljellä koira oli hyvin intensiivinen ja rauhallinen työskentelijä. Odotin samanlaista jäljestystapaa kuin Kertulla, mutta sain onnekseni huomata, että tyyli oli lähempänä Nanan jäljestystä. 

Koko visiitistä jäi todella hyvä mieli, vaikka lyhyt visiitti se olikin. Paljon uusia ajatuksia tuli mieleen ja uusia mahdollisuuksia. Niin paljon oli uutta mietittävää, että illan treenit Nanan kanssa meni täysin penkin alle. Oma pääkoppani oli niin hukassa, ettei yksinkertaisesti pystynyt suunnittelemaan järkeviä treenejä. Siinä mielentilassa olisi ollut epäreilua vaatia Nanaa keskittymään, kun ei itsekkään siihen pystynyt. 

Kuitenkin vielä illalla oma pääkoppa käsitteli asioita ja huomasin miettiväni kyseisen nartun pennun ottamista ja sen jälkeistä elämää. Narttu on super hyvä harrastuskoira ja hyvä ohjaaja saa siitä väännettyä vaikka mitä. Tässä kohtaa heräsi omat kysymykseni: olenko vielä valmis ottamaan noin ns. toimivaa koiraa? Mitä jos saan hyvän pennun, mutta en osaakaan kouluttaa sitä oikeaan suuntaan. Entä jos pilaan sen? Terveellä järjellä ajateltuna eihän näissä kysymyksissä oikeasti ole mitään järkeä. Asioita pohtiessani ja näitä kysymyksiä miettiessäni tulin kuitenkin siihen tulokseen, että mikäli haluan oppia enemmän kouluttamisesta, lajeista ja treenaamisesta lisää, niin mikä olisikaan sen parempi, kuin koira jolla on motivaatiota ja halua työskennellä. Tulin siihen tulokseen, että voin joko ottaa koiran joka on menevä ja tekevä, tai yrittää ottaa koira joka ei ole ihan niin menevä ja tekevä ja ottaa riski, että saan toisen Nanan. Ja nyt sanon sen, ettei Nanassa ole mitään vikaa. Mutta miksi kiivetä aidan yli siitä mistä se on korkeimmillaan? Nyt kun on nähnyt monia erilaisia valkkareita, alkaa hahmottua se mitä itse seuraavaksi haluaa. Koulun puolesta on saanut hyvät pohjat aika monelle eri lajille ja alkanut löytää sieltä ne itselleen parhaiten sopivat lajit. Ja koiralle. 

Ei se vissin auta muu kuin ottaa itseään niskasta kiinni, tarttua härkää sarvista ja kohdata päivä kerrallaan, sellaisena kuin se on. Tulipahan nyt avautuminen, mutta joskus pieni kyynelten vuodatus ja avautuminen tekee ihan hyvää :)  

<3

Kerttua on edelleen kova ikävä. Viimeksi tänään sille tuli vuodatettua taas pari kyyneltä lisää. Saa nähdä tuleeko näille kyynelille loppua koskaan...

One, two step..

Aika kuluu nopeaan ja elämä vasenkätisenä on alkanut sujumaan päivä päivältä paremmin, sietämättömistä kutinakohtauksista huolimatta. Kävin siis käsileikkauksessa Lahdessa 17. päivä ja nyt kärvistellään neljä viikkoa kipsi kädessä. Puolet ajasta on kulunut joten voiton puolella ollaan! 

Ensiksi haluan mainita asiasta, joka on hyvin tärkeä, mutta JONKA SILTI UNOHDIN EDELLISESTÄ PÄIVITYKSESTÄ! Hävetköön minä... 

Mutta siis 2.10.2013 pieni oppaani, Faunhof Keesha, Kerttu täytti 1v! Iso, jo niin aikuinen tyttö! Kohta kuukaus on menty Nanan kanssa kahdestaan ja vieläkin on Kerttua ikävä. Mihinkäs se ikävä katoaisi.. Huomasin sellaisen seikan, etten voi enää katsoa televisiosarjoja, joissa näyttelee saksanpaimen ilman että tippa tulisi linssiin. Aika parantaa haavat vai miten se meni, mutta silti joulukuuta odotellessa :) jostain kummansyystä olen yllättänyt itseni toivomassa sitä, että Kertulla olisi vaikka 0/1 kyynärät, jotta se voisi jäädä minulle. Kyllä se on myönnettävä, että vaikka on valkkaripentua suunnitellut seuraavaksi, mikäli joku kysyisi haluaisinko Kertun, vastaus olisi ehdottomasti kyllä! Voi myös olla se mahdollisuus, että ikävä sumentaa pääkoppaani :D

Nanan kanssa kävimme ennen käsileikkausta kokeilemassa paimennusta Vantaalla. Alku ei sujunut todellakaan niinkuin strömsössä, kaukana siitä. Olin katsonut osoitteen väärin ja ajoin väärään paikkaan. Siinä sitten itkua väännettiin autossa bussipysäkillä, tunnin ajomatka olisi ollut vielä edessä oikeaan paimennuspaikkaan. Ensin olin sitä mieltä, että ei kannata enää lähteä, enhän kerkiä siellä kuitenkaan mitään tekemään. Autokin piti vielä palauttaa tiettyyn aikaan mennessä. Mutta päätin kuitenkin lähteä. Ja onneksi lähdinkin, oli se sen arvoista! Nana sai paljon kehuja intensiivisestä työskentelystään ja vetäjä sanoikin, että ihmeessä jatkamaan paimennusta, koirasta on siihen. Ja mahdollisuuksien mukaan aijotaankin treenata paimennusta. Aina tuo koira osaa kyllä yllättää, positiivisella tavalla :) 

Välillä mentiin "vuorikiipeilijänä" :D

Pitkän, kahden viikon syysloman jälkeen meillä oli tänään ensimmäiset käytännöntunnit. Opeteltiin ruudun alkeita. Oli kaksi tapaa tehdä sitä; sheippaamalla tai kosketusalustan kanssa. Nanan kanssa valitsin sheippaamisen, sillä kun on ollut tapana alkaa riehumaan kosketusalustan kanssa. Tämä tapa sopikin Nanalle todella hyvin. Ainoana vaan oli, että Nana kiinnitti huomiota avustajaan joka naksutteli ja ohjautui enemmän siihen suuntaan, joten apuohjaajan piti olla selkäni takana. Nopeasti Nana oppi ruudun, vaikka ensin se ajatteli, että se "juttu" oli ruudun etureinan koskettaminen. Hyvin se siitä kuitenkin liikkui ruudun keski- ja takaosaan. Jaksoi jopa tehdä kolmen ruutukerran jälkeen hieman ruudusta seuraamaanlähtö treeniä sekä agirataa. Kun hormonit ei enää hyrrää voi alkaa keskittymään treenaamiseen sekä hillumiseen kentällä :) enää ei tarvitse niin kovasti pelätä taukoja ja motivaation lopahtamista, kun ruoka maittaa ja pallot on niin <3

Jostain pirun syystä kuitenkin seuraamisessa minä olen se ongelma, mitä pidempään treenataan seuraamista, sitä enemmän oma stressitaso kasvaa. Siis pidemmällä tarkotan pidempää matkaa. Ihan kuin kuminauha jota venyttää ja pelkää että kohta se katkeaa, seuraamisessa minä pelkään sitä, että Nanalla kontakti tippuu ja koira alkaa jätättään. Vissiin pienet traumat jääneet ekasta tokokokeesta :D  joskus oon miettiny sitä, että kuinka kateellinen voi olla koirakoille jotka voi mennä rennosti vaan kokeeseen. Mut toisaalta ehkä tää kauhea kisajännitys voi johtuu myös siitä, että on ensimmäinen kisakoira kyseessä eikä oo mitään kokemusta kisaamisesta ennestään. 

Kyllä ootan sitä, että pääsen treenaamisessa käyttämään kahta kättä, ykskätisenä treenaaminen on hyvin turhauttavaa. Vielä kaks viikkoo kipsin kanssa, sitte saan jonku lastan ja kuntouttaminen voi alkaa. Ehkä mä vielä joskus saan pidettyä tennispalloa molemmissa käsissä ;) 

Vielä lopuksi päätös, näin offtopic. Olen päättänyt viettää "makeettoman marraskuun". Jos sitä sais kuukauden verran oltua herkkulakossa, niin jouluna vois sitte hyvällä omallatunnolla mässäillä sen minkä kerkiää :P ja nyt kun olen asian täällä julkistanut, on päätös helpompi pitää. Tai näin ainakin toivon :D

Ja saatiimpas koirapaikka Juha Korrin "Tavoitteena toimiva kisakoira" -luennolle. Pitää vähän kunnostautua treenaamisessa ennen koulutusta, ettei ihan toheloida siellä. Ja pitää itteesä hyvissä ajoin muistuttaa hengittämään :D

Tätä on kyllä niin ikävä.. <3

Haikea viikko

Kerttu lähti tiistaina 1.10 takaisin omistajansa Minnan luokse kahden kuukauden hermolomalle, joten kulunut viikko on mennyt hieman haikeissa fiiliksissä. Itselläni leikataan käsi syyslomalla ja sen seurauksena on käsi kipsissä neljä viikkoa. Joten sovimme, että Kertun on parempi mennä siksi aikaa Minnan luo. En olisi voinut sitä kuitenkaan kouluttaa, saatikka aktivoida tai tarjota tarpeeksi liikuntaa. Näin on parempi, vaikka vaikea päätös se oli. 

Ennen Kertun lähtöä Minna piti Kertulle ja muille kolmelle opasprojektille kaupunkikävelytreenit Kokkolassa. Oli niin hienoa päästä ohjaamaan opasta valjaat päällä, upea kokemus kerrassaan! Ja Kerttu oli vielä niin taitava, kyllä siitä sai olla ylpeä :) Kokkolassa kauppakekus Cydeniassa teimme paikallamakuuta opasprojektien kanssa. Kerttu makasi nätisti lihapullanpala nenän edessä tapittaen meikäläistä. Ihmiset katselivat touhuamme ja eräät jopa uskaltautuivat kysäisemään mitä me oikein teemme. Osa huomasi taas sitten Kertun opasvaljaat ja kuulin muutaman kerran "kato opaskoira" lausahduksen. Erityisesti mieleen jäi se, kun Kertun kanssa valjaiden avulla kuljin, että kuinka ihmiset katsoivat minua aivan eri tavalla. Tuntui siltä, että ihmiset olisivat katsoneet minua ihan kuin minä olisin sokea.

Hieno oppaan alku <3

Treenien jälkeen Kertun olikin aika lähteä Minnan matkaan. Kyllä tuntui oudolta kun ei ollut enää koiraa matkassa. Kotiin päästyäni siellä oli niin hiljaista ja rauhallista, kun kukaan ei ulissut ja mölissyt, eikä paukuttanut hännällään kun tulin ovesta sisään. Mitä pidemmälle ilta meni, sitä hämmentyneemmäksi ja surullisemmaksi Nana tuli. Se vain nukkui, kävi pyörimässä kämppää ympäri ja syömässä iltaruoan. Muuten oltiin hyvin masentuneita. Kaiken huippu oli, kun ensimmäisenä aamuyönä heräsin neljän aikaan siihen, että Nana tuijottaa minua omasta pedistään surullisena, maansa myynenä. Siinä vaiheessa mietin, että kuinka kova paikka projektin ottaminen oikeasti on omalle koiralle. Toki siihen vaikuttaa myös omat tunteet ja tuntemukset. Paimen tunnetusti peilaa hyvin ihmistä ja ihmisen tuntemuksia, mikä tekee tästä ehkä vieläkin vaikeampaa.

Kovasti yritin vakuutella itselleni, että Kerttu ei ole sopiva koira minulle tai ei tunnu omalta koiralta, mutta niin se Kerttu kuitenkin vain sai paikan meikäläisen sydämestä ja siellä se aina pysyy. Kun Kerttu jää joskus oppaan tehtävistään eläkkeelle, on sillä aina meillä koti vanhuudenpäivilleen :)

Ennen lähtöään Kerttu sai vielä uuden leikkikaverin Nanan lisäksi, vanhaenglanninlammaskoira Eawokin :)

Nanan kanssa ollaan yritetty kunnostautua agilityssä. Koirassa kyllä riittäis potkua, mutta kun ohjaajalla on vielä kaikki palikat niin hujan hajan. Mutta ehkä me vielä joskus päästäs kisaamaan siinäkin :) Keskiviikkona meillä oli koulun aginäytös, jossa oltiin Nanan kanssa mukana. Näytöspäivän aamuna käytiin hakemassa esteet, suunniteltiin rata, kyhäiltiin rata esityspaikalle ja treenattiin pari kertaa. Koira oli aivan huippu, kauhea meno päällä ja vauhtia riitti. Itse esityshetkellä ei sitten homma enää kiinnostanutkaan ja Nana pääsi taas naurattamaan yleisöä katsomalla lähtöpaikalla kaikkea muuta paitsi rataa ja minua sekä suurinpiirtein köpötteli radan läpi. Mutta onneksi saatiin mahdollisuus suorittaa rata vielä uudestaan ja heti meni paremmin. Videomateriaaliakin esityksestä saatin, kiitos opettajan. Aamun suorituksiin eivät nämä kuitenkaan yltäneet, mutta sentään saatiin suoritettua rata. Videoissa on se hyvä puoli, että niissä näkee omat virheensä ja virheistä voi myös oppia :)

Ensimmäinen treenipätkä

Toinen treenipätkä.

Paljon on vielä tehtävää ja opeteltavaa, mutta kyllä tämä tästä. Pidetään lippu korkealla :)

Joulukuuta ja Kertun paluuta odotellessa :) Kuva: Sara Karvinen

Pure Jenkki!

Tämä oli kyllä huonoin koulunalku ikinä. Koulu alkoi maanantaina ja sitä kyllä odotettiin innolla. Mutta siitä alkoikin pelkkä alamäki ja vitutuskäyrä senkuin vaan nousi loppua kohden. Mikään ei tuntunut menevän nappiin ollenkaan. Kaiken lisäksi Nanalla ja Kertulla julmeton karvan lähtö päällä, lattioilla ja nurkissa karvaa enemmän kuin laki sallii. 

Torstaina meillä oli ensimmäiset käytännöntunnit, aksaa ja tokoa samaan aikaan. Ei hyvä yhdistelmä, mutta hengissä selvittiin. Luulin jopa, että koska elimme koko kesän Heinolassa koirien kanssa eristyksissä, paluu käytännöntunneille olisi pelkkää kaaosta. Mutta Kerttu osasikin keskittyä hälinästä huolimatta, eikä piipannut kuin kerran ja sekin oli vain hetkellistä. Nanasta on tullut sterkkauksen myötä erittäin häiriöherkkä, joten tokossa sun muussa häiriötä vaativassa asiassa/lajissa täytyy ottaa takapakkia ja reippaasti. Olen tässä jopa pähkäillyt koko TOKOn hylkäämistä pois, kun se on niin tylsää Nanan mielestä ja yhtä jankkaamista ja pilkun viilaamista. Mutta kun se BH on käytävä ennenkuin FH kutsuu. Agissa me ainakin pysytään, se on niin kiva laji. Nanaankin saatu lisäpotkua pallohulluuden myötä :) 

Perjantaina sain sitten tarpeekseni karvoista ja pesin Nanan. Nyt tyttö on hyvin hyvin pieni ja karvaton, kunnon sporttimallin pitkäkarva :D

Mutta nyt itse asiaan. Olimme kavereiden kanssa sopineet, että istumme iltaa porukalla ensimmäistä kertaa sitten pitkän kesäloman jälkeen. Hyvää ruokaa ja hyvää seuraa, mikä sen parempaa! Tarkoitus oli lähteä myös pitkästä aikaa Kannuksen paikallisessa käymään. Olimme jo lähdössäkin, mutta sitä ennen lähdin käyttämään koirat vielä pissalla. Tullessani takaisin kämpille huomaan jo ovelta, että huoneessani vallitsee kaaos. Pöydältä oli vedetty suurin osa tavaroista alas ja papereita sikin sokin revittynä lattialla. Siinä sitten käytin koirat pissalla ja aloin pikasesti siivoamaan koirien sotkuja, kun käsiini sattuu revitty purkkapussin puolikas. Jompi kumpi koirista oli vetässyt napaansa hieman jenkkipurkkaa. Noh, eihän siinä muu auttanut kuin ruveta selvittelemään myrkytysmääriä ja oksennuttamaan koiria. Siinä meni ne illanistujaiset, mutta tällaista tämä koiranomistajan elämä joskus on. Kävi ilmi oksennuttamisen jälkeen, että Kerttuhan se oli vedellyt napaansa hieman ksylitolia. Luojankiitos ei vissiinkään täysi pussi ollut kyseessä. Päivystävän eläinlääkärin kanssa puhuin puhelimessa ja sanoi, että tuo annos minkä Kerttu veteli, oli siinä myrkyllisen annoksen rajoilla, mutta mikäli siitä syömisestä oli kulunut jo niin paljon aikaa, olisi oireidenkin pitänyt ilmaantua jos tilanne olisi vakavampi. Tässä sitä nyt sitten ootellaan ja valvotaan. Tällä hetkellä näyttää hyvältä, jospa sitä ehkä pääsisi jopa tänä yönä vielä nukkumaankin :)

Loma lusittu ja koulu kutsuu

Äkkiä kului kahden viikon kesäloma. Paljon tapahtui ja mukava kesäloma tosiaan oli. Kannuksessa se tuli vietettyä, mutta eipä olisi parempaa kesälomapaikkaa voinut ollakaan :)

Toki loman olisi voinut viettää toisellakin tapaa, mutta koiraihmisenä pyhitin lomani koirille. Toki univelkoja lyhennettiin aina kun mahdollista, mutta koirat olivat etusijalla. Tein suuren päätöksen ja vein Nanan steriloitavaksi Nivalaan ensimmäisen lomaviikon torstaina. Loma meni siis pääasiassa potilasta hoidettaessa. Mutta kyllä sitä kerettiin reissata Kannus-Kokkola väliä muutamaan otteeseen ja metsässä sekä hiekkamontuilla tuli koiria juoksutettua. Vesipeto-Kerttukin pääsi moneen otteeseen uimaan ja voi että tyttö siitä kyllä nautti :) Sen jälkeen suhteellisen puhdas huusholli oli suhteellisen paljon hiekkaa täynnä. 

Leikkauksen jälkeinen ilta ja yö oli vaikea, huomasi kyllä, että koira oli kipeä :(

Potilas on toipunut operaatiosta hyvin. Vastoin kaikkia pelkoja ja manauksiani haava ei ole kuitenkaan tulehtunut. Vielä. Nätisti haavaan on alkanut muodostua rupea ja nyt jo suurinosa ruvestakin on kadonnut. Vielä neidin pitäisi ainakin viikon verran olla kohtuullisessa levossa, jottei tulisi mitään jälkikomplikaatioita. Vaikeaa se on kun virtaa riittää kuin pienessä kylässä. Aktivointilelut ovat olleet suurempaakin suuressa käytössä. Mukavaa oli, että kaulurin sijasta eläinlääkäristä annettiin hieno puku mukaan mikä suojasi haavaa niin, ettei koira päässyt nuolemaan tikkejä. Puku olikin loppupeleissä parempi vaihtoehto, Kerttua saikin pari kertaa olla komentamassa pois, kun meinasi tikit kiinnosti liikaa. 

Koska potilasta ei ole saanut revittää liikaa, on pitänyt keksiä jotain rauhoittavampaa, mutta energiaa kuluttavaa tekemistä. Päätin sitten treenata noutoa Nanan kanssa. Tai no pikemminkin kapulan pitämistä. Tässä puolentoista viikon aikana ollaan saatu jo pieni pito kapulaan, mutta ei se mikään rauhallinen liike ole. Neiti ihan tohkeissaan on jo ottamassa kiinni kapulasta heti kun sen otan hyllystä. Ikävää tässä oli se, että kapulastamme on irtoamassa toinen lapa, joten se on tällä hetkellä käyttökelvoton. Mutta mikäs siinä, otetaampas sitten toisenlaisilla esineillä pitoharjoituksia :)

Kertun kanssa on kyllä lomailtu ihan kunnolla. Tyttö on päässyt juoksemaan toisten koirien kanssa. Pientä Nana-pakkomiellettä sille on alkanut kehkeytymään. Kaikki Nana nimiset koirat ovat erittäin kivoja ja niitä pitää härnätä leikkiin kokoajan, vaikkei niitä kiinnostaisikaan. Tarpeeks kun kiusaa, niin kyllä ne kohta leikkii ;)

Kerttu 11kk poseeraa. Kuva: Henna

Tuntuu kuin aika olisi mennyt siivillä. Kerttukin täytti jo 2.9. 11 kuukautta. Iso tyttö, liian iso. Kohta se jo lähtee eteenpäin kohti oppaan töitä ja hirveä ikävä tulee kakaraa. Onhan nuo sakemannit aika toheloita, mutta kyllä se on niin että on niissä sitä jotain. Kertun myötä ymmärrän erittäin hyvin miksi jotkut ihmiset ajattelevat, että saksanpaimenkoira on se ainoa oikea koira. Sakemanni on rotu, joka jakaa varmaan eniten ihmisiä ja aiheuttaa eniten puheenaihetta ja kiistoja. Itselleni en kyllä sakemannia ottaisi, mutta on se kyllä pakko myöntää, että mikäli Kertusta ei opasta tule ja vaikka se koetteleekin hermoja suhteellisen usein, on siitä kyllä erittäin hankala luopua. Olen jo sanonutkin, että kun Kerttu jää eläkkeelle oppaan töistään, on sille meillä aina koti eläkepäivikseen.

Miten tällaista voi vastustaa <3

Opastoveri Helmi ja Kerttu. Tuossa tohelossa on vaan sitä jotain <3

Tosiaan, tänään alkoi koulukin kolmen ja puolen kuukauden top-jakson ja kesäloman jälkeen. Oli se kyllä yhtä härdelliä jotenkin, mutta nyt se "ensimmäinen" päivä on ohi ja alkaa kunnon kouluaherrus. Viimenen vuosi puskee päälle ja jollain tapaa tuntuu hieman haikealta, mutta eiköhän tästä selvitä. Lippu salkoon ja leuka pystyssä kohti uusia pettymyksiä vai miten se meni :P

Vuoden päivät, lukuvuosi 2012-2013.

 Hupskeikkaa, viime blogipäivityksestä onkin vierähtänyt jo vuoden verran. Ja minä kun niin suunnittelin suht aktiivista blogia. Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan :) Tässä sitä sitten ollaankin kirjoittamassa koko vuoden kattavaa blogipostausta.

Syksyn ensimmäisiä paikkamakuutreenejä Piprun ja Sonyn kanssa :)

Syksyllä 2012 ei tapahtunut kummempia. Hakutreenit menivät persilleen, kun metsästyslaukaukset sekoittivat nuoren koiran pään, siihen päälle vielä venetsialaiset. Hakua kun tehtiin, niin koira lähti maalimiehille samaan tapaan kuin ennenkin, kovalla vauhdilla ja irtosi hyvin. Mutta maalimiehen löydettyään saattoi juosta suoraan ohi tai vain käväistä maalimiehen luona. Maalimiesmotivaatio oli täysin hukassa. Otettiinkin sitten ihan reippaasti taukoa kyseiseen lajiin, sitä oltiin kuitenkin treenattu kovin ahkerasti ennen kouluun paluuta. Nyt sitten keskitytäänkin enemmän tokoon, agilityyn ja jälkeen.


Päästiin kokeilemaan koulun puolesta VEPEäkin. Tosin Nanan mielestä oli todella mukavaa hakea omaa damia vedestä, viis veneestä tai hukkuvista kunhan mamma on rannalla turvassa niin kaikki on hyvin :D

Syksyllä Nanalla oli toistuvia silmätulehduksia ja anturoiden väliselle iholle tuli helposti hiivaa. Kesälläkin käytiinkin jo parisen kertaa ELL juttusilla ja allergiaa epäiltiin. Nana söikin siihen aikaan royalin hypoallergista ruokaa. Tassut pääsivät pahimmillaan tulehtumaan niin pahasti, että jopa märkivät ja koira kipuili paljon. Allergiaruoka ei auttanut, joten muistelin että keväällä syöttämäni Taste Of The Wild -ruoka ei aiheuttanut mitään oireita, joten vaihdettiin tähän ruokaan sitten loppuvuodesta.
Kerettiimpäs syyskuussakin käymään mätsäreissä kerrankin. Tuloksena PUN4 :)

Lokakuussa päästiin sitten koulun puolesta tutustumaan Kaustisen raviopistolle ravihevosten ihmeelliseen maailmaan. Oli kyllä mielenkiintoista. Paras osuus oli, kun pääsi valjaskurssille tekemään koirille nahkahihnoja ja pantoja. Tuli siinä tehtyä pari nahkahihnaa ja yksi jumalattoman leveä puolikuristava, tiiä mikä idea siinäkin oli tehdä hyvin leveä panta suht pienikokoiselle valkkarille :D
Lokakuussa oli myös Seinäjoki Kv, jossa piipahdettiin Nanan kanssa. Tuloksena NUO-EH NUK3, Tuomarina Annmarie Mäland. Myös ROP-kasvattajaryhmä tulos tuli hankittua sisarusten kanssa :)

Marraskuun lopussa tuli sitten perheenlisäystä meidänkin laumaan. Pieni opasprojekti saapui keskuuteemme. Saksanpaimenkoiranarttu Faunhof Keesha, kotoisammin Kerttu tuli ilahduttamaan meidän elämäämme :)

Söpöläinen !

8vkosenakin sillä oli jo kivasti kokoa. Painoa oli about 7kg.

<3

Joulukuun alussa olikin sitten Helsinki Winner ja - Voittaja, jonne olin Nanan ilmoittanut molempina päivinä. Vietimme Helsingissä isäni tädillä pari viikkoa messarin aikaan. Siellä Kerttukin oli päivähoidossa näytelmien ajan. Itse näyttelyt olivat hyvin onnistuneet. Lauantaina saatiin tulos NUO-ERI NUK4 Tuomarina Raija Tammelin. Ja viidestä kasvattajaryhmästä onnistuimme nappaamaan sen korkeimman sijan, olimme ROP-kasvattajaryhmä! Hymy oli kyllä herkässä silloin :) Sunnuntaina sitten päästiin ulkomaiselle tuomarille arvosteltavaksi,  STAVIARSKA VIERA. Sieltä tuloksena NUO-ERI NUK2 SA. Tuomari ei paljoa puhunut, mutta minulle tuumasi englanniksi, että tykkää koirastani paljon, mutta on liian pieni, siksi näin. Näyttihän Nana pieneltä muiden rinnalla, eihän sillä ole korkeutta kuin varmaan se n. 58cm, ei ole koskaan mitattu mutta veikkaisin suuresti näin.  

Arvostelu: Feminiinine, hyvät mittasuhteet. Hyvä pää. Hyvät silmät ja korvat. Erinomainen pigmentti. Jäntevä ylälinja. Sopiva runko. Hyvä luusto ja takakulmaukset. Hyvät sivuliikkeet. Hieman korkea häntä. Hyvä karva ja käytös.

Lauantain ROP-kasvattajaryhmä !

Arvostelu: Good shape of head. Well set ears.  Exc. neck & back & chest. Free elbow. Good parterns(?). Good ang. behind.

Joulukin tuli ja meni. Välipäivinä 27.12. päätin käydä sitten kuvauttamassa Nanan kun sopivasti Lahdessa olin. Otettiin viralliset lonkka- ja kyynärkuvat ja silmät peilattiin. Selkä kuvattiin epävirallisesti. Lonkat lähti C/B, tuli kennelliitosta takaisin C/C. Mutta ei kuitenkaan ollut havaittavissa löysyyttä tai nivelrikkoa, joten ihan tyytyväisiä ollaan. Kyynärät lähti ja tuli takaisin 0/0. Selkäkin oli ok ja silmät terveet! Samalla päätin otattaa ihan kunnon allergiatestit, kun ei oireet meinannut helpottaa vaikka kuinka allergiaruokaa syötti, niin silti silmät vuosivat ja tassut oireili. Kuukauden verran kesti ennenkuin vastaukset tuli ja mm. siipikarjat, kaura, peruna ja maissi aiheuttivat oireita. Siitä vaan sitten karsimaan ruoka-aineita pois. Barf ei houkuttanut vaikka 50/50 meiningillä mentiin, pakastintilaa oli niin vähän. Mutta löytyi sitä loppujen lopuksi ruoka missä ei ollut mitään ruoka-aineita mille Nana oli allerginen. CIBAU FISH & RICE. Tähän mennessä on ollut hyvä. Siihen sekaan jauhelihaa, niin hyvin toimii.

Tammikuu vietettiinkin Kertun kanssa Lahdessa, kauppakeskus Karisman Mustissa ja Mirrissä työssäoppimassa. Siinä olikin sosiaalistamista pennulle, kun kahdeksan tuntia päivässä ja viisi päivää viikossa vietti kassan takana erilaisia ihmisiä ja koiria tapaamassa. Teki hyvät pohjat pennulle :) M&M:ssä olon aikana Kerttu kasvoi kovaa vauhtia. Tammikuun viimeisellä viikolla, Kertulla oli ikää 17 vkoa ja 20kg raja meni rikki! Huima kasvuvauhti senkuin jatkui, vko 19 painoa oli jo 23,5kg :)

Kyl tää tuuli tääl sisätiloissa on aikamoinen!

Kerttu 19 vkoa ja 23,5kg

Kertun avulla sain Nanan ahneemmaksi ja näin ollen treeneihin sain huimasti lisäpotkua. Tästä johtuen menimmekin sitten ensimmäiseen TOKO-kokeeseen 4.3. Tämä oli aivan liian aikaisin. Onneksi (minun kauhukseni) koesuorituksemme kuvattiin videolle. Siitä näkee, että olimme vielä niin vaiheessa. Emme saaneet tulosta sinä päivänä, pisteet olivat 98. Kahta pistettä vaille ALO3.
Suoritukset liikkeittäin:
Luokepäästävyys: 9.
    - Minä itse sähläsin siinä. Koira oli maassa ja nostatin sen viime hetkellä sivulle istumaan. Koira meni takaisin maahan tietysti kun sitä olemme treenanneet. Tästä kaikeasta sähläämisestä johtuen saimme 9.
Paikkamakuu: 0
    - Vieressä nahka rupesi piippaamaan ja Nana ei kestänyt sitä, joten lähti lipettiin melkein heti kättelyssä.
Seuraaminen kytkettynä: 6
Seuraaminen taluttimetta: 0
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 8
Seisominen seuraamisen yhteydessä: 8
Estehyppy: 7
Kokonaisvaikutus 7

Jääviin olin suhteellisen tyytyväinen. Muutenkin huomasin, että lähtöjä olimme treenanneet paljon. Mutta kestävyyttä ja palkattomuutta emme, puhumattakaan häiriötreeneistä. Joku sanoi joskus, että tokossa pärjää mikäli koira osaa seurata. Noh, meillä seurataan treeneissä, mutta ei muuten. Seuraaminen on meille se kaikista vaikein liike :D Ei auta muu kuin treenata enemmän. Tää on kova paikka minulle laittaa julki meidän koevideo, mutta ehkä siitä on jollekin hyötyä :)  http://www.youtube.com/watch?v=UPIAh8iNwe0

Perusasentoa

Nana pääsi viettämään viiden viikon hermolomaa äitini luokse Lahteen. Sillä aikaa vietin Kertun kanssa laatuaikaa, käytiin luokan kanssa Rukalla viettämässä pääsiäistä, vietettiin neljä päivää sikalassa ja neljä päivää tien päällä tutustuen eri koira-aloihin, kuten Niinisalon sotakoiraosastoon, suomen tulliin ja sen koiratoimintaan, sekä opaskoirakoulun toimintaan. Mielenkiintoinen viisi viikkoa. Sinä aikana Nana oli käynyt vain pitkillä hihnalenkeillä, joten raukka parka oli kutistunut kokoon ja kadottanut kaikki lihaksensa. Toki myös tähän havaintoon saattoi vaikuttaa myös valtavan kokoinen Kerttu :D

Hermolomansa aikana 19.4.2013 Nana kerkesi täyttämään 2 vuotta! Aika kuluu niin nopeasti... :)

 Kaulassa on mittatilaustyönä väsätty upea nahkainen rusettikaulapanta :)

 

Toukokuussa päätin lähteä ekstempore-meiningillä kisaamaan möllitokoon, ei edes treeniliiviä ollut päällä. Ja sehän kannatti! Treenit olivat tuottaneet tulosta, 165 pistettä ja toinen sija. Seuraamiset tökki edelleen, mutta ei niin pahasti kuin virallisissa. Ja paikkamakuussakin pysyttiin koko aika ilman mitään ongelmia. Se oli hieno päivä ja upea koira! <3

Liikkeelle lähtö

Seuraaminen kytkettynä

Hehheh, että oli hauskaa...

Seuraaminen taluttimetta

Luoksetulo

Hyppy - vähän kolahti, mut ei se mitään :)

Toukokuussa teimme myös retken Ouluun koirien kanssa. Pääsimme myös ratsastamaan ja ai että, oon niin rakastunut! Siitä oli niin kauan ku olin viimeks istunu kunnolla hevosen selässä. Se oli niin hienoa, tätä vois hihkuttaa vaikka kuinka kauan! Varsinkin, kun pääs laukkaamaan ensimmäistä kertaa elämässä, vitsi mikä kokemus! Ja paikat oli kyllä niin kipeet sen jälkeen ettei oo koskaan ikinä ollu, hyvä että pysty ees käveleen. Mutta sen arvosta se oli :)

Kieli keskellä suuta ni hyvä tulee :P

Pahoittelen pitkähköä blogipostausta, toivottavasti seuraava postaus ei ole näin kuolettavan pitkä. Kesän touhuilut tulevat sitten erikseen.. :P



Kuvat on ottanut minä, Henna, Janita, Sarianna, Helmi.