sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Long time no see!

Pitkästä aikaa päädyin nyt sitten taas päivittämään blogia. Viimekerrasta onkin hieman aikaa, hups! Paljonhan tässä on kerinnyt tapahtumaan, mutta blogiin saakka niitä tapahtumia en ole sitten kuitenkaan saanut laitettua. Pahoittelut tästä! Nyt ajattelin kuitenkin ryhdistäytyä :)

Joulukuun alussa olikin sitten härdelliä kerrakseen. Lähdettiin koko luokan voimin edustamaan koulua Messariin, Nana tietysti pääsi myös mukaan kun olin sen ilmoittanut kehiin kaikille kolmelle päivälle. Oli mielenkiintoista päästä seuraamaan Messarin toimintaa niin työntekijän kuin näytteilleasettajan näkökulmasta. Oli kyllä sellaista säheltämistä koko viikonloppu, että huhhuh. Onneksi messari on vain kerran vuodessa!


Torstaina 12.12 lähdimmekin sitten aamulla yhdeksän aikaan ajelemaan Kannuksesta kohti Helsinkiä. Pysähdyksien ja peräkärryn takia matka kesti pitkään ja olimme vasta kuuden aikoihin Messukeskuksessa. Sen jälkeen ohjelmassa oli kahden standin pystytys ja kaiken valmiiksi laittaminen seuraavaa päivää varten. Kaksi standia nousi pystyyn onneksi parissa tunnissa ja pääsimme ihmisten aikoihin lähtemään kohti majapaikkaa. Koska Nana oli minulla mukana, jouduin turvautumaan sukulaisten apuun majoituksessa ja niin vietinkin vapaa-aikani isäni tädin luona Laajasalossa, kun muut yöpyivät Rastilan leirintäalueella. Rastilan mökkeihin ei saanut koiria ottaa, joten ei ollut muuta vaihtoehtoa. Minä kuljinkin sitten Laajasalo-Herttoniemi väliä ahkerasti bussilla Nanan kanssa. Onneksi neiti ei pienistä hätkähdä ja bussimatkat sujuivat koko viikonlopun ongelmitta.

Perjantai 13 päivä ei ollut mikään epäonnenpäivä, vaikka niin pessimistinä ennustelin. Aamulla kehät alkoivat klo. 9.00. Olin jo kahdeksan aikaan aamulla viemässä häkkiä paikalleen ja voi jestas, jo silloin häkkipaikoista oli pulaa! Onneksi olin ajoissa liikenteessä ja sain häkkipaikan Nanalle. Perjantaille Helsinki Winneriin oli ilmoittautunut 44 valkkaria, mikä oli ihan hyvä määrä. Tuomarina toimi ruotsalainen Karl-Erik Johansson, joka osoittautui saksanpaimekoiratuomariksi ja arvosteli valkkarit myös samalla tavalla; ensin käveltiin liikkeet ja sen jälkeen juostiin. Itse olin hölmistynyt tästä, itselle uudesta arvostelutavasta, mutta nyt on tämäkin nähty. Nana sai tulokseksi AVO ERI AVK2 tällaisella arvostelulla:

"Utmärkt typ. Vackert feminint huvud. Mörka ögon. Bra pigment. Bra uttryck, bra bett. Vacker hals- och rygglinje. Bra bröstkorg. Utmärkta vinklar. Utmärkta vägvinnande rörelser, men något hög svans. Bra färg."

Itse olin hyvin tyytyväinen arvosteluun ja etenkin Nanan kehäkäytökseen. Aina ennen Nanaa oli saanut vetää perässä, mutta kiitos luokkatovereiden pitämien näyttelytreenien ja lukuisien harjoituskierrosten juoksemisen, Nana juoksi kehässä erittäin hyvin, ei tarvinnut vetää kertaakaan perässä ja ensimmäistä kertaa varmaan ikinä saimme helposti edellä menevän koirakon kiinni. 

Loppupäivä vietettiinkin Nanan kanssa koulun standeilla edustamassa. Palkaksi hienosta kehämenestyksestä Nana sai possunkorvan, jonka mutusti standilla tyytyväisenä. Loppuvaiheessa kaikesta vilinästä ja vilskeestä huolimatta Nana nukkui standin reunalla tyytyväisenä, kun minä edustin koulua. Nana <3

Perjantai ja Helsinki Winner oli vasta lämmittelyä, lauantaina 14.12 starttasi Pohjoismaiden Voittaja ja sitä myötä ihmisiä sekä koiria oli rutkasti enemmän. Jos perjantaina oli häkkipaikoista pulaa niin nyt niistä sitten ainakin oli. Onneksi olin taas kahdeksan aikaan rynnistämässä kehän laidalle ja onnistuin saamaan häkkipaikan. 
Pohjoismaiden Voittajassa valkkareita olikin sitten hieman enemmän, huikeet 70 kappaletta. Tämä päivä oli Nanan kanssa jotenkin todella outo. Vissiin oli jossain kohtaa liukastunut ja yhtäkkiä lattiat olikin se maailman kauhein juttu. Käveltiin messukeskuksessa varpaat harallaan ja hyvin kiiltäviä pintoja välteltiin. Kehät sujui tästä ihmeellisestä mielestä kuitenkin hyvin ja saatiin tulos AVO ERI AVK3. Eikä siinä vielä kaikki. Tämän lisäksi meille napsahtiPMV-13 ROP-Kasvattajaryhmän titteli ja niin sitä kutsuikin sitten isot kehät. Tässä arvostelu, tuomarina toimi Maija Sylgrén Suomesta:

K: Sarianna Junnila

"+2,5v, oikeat rungon mittasuhteet, oikea koko ja vahvuus, selvä sukupuolileima. Miellyttäväilmeinen pää, kauniit tummat silmät. Hyvät korvat, oikea purenta, kaunis kaula ja ylälinja, oikea rintakehän malli. Riittävän tasapainoiset kulmaukset. Hieman ylpeä hännästään. Liikkuu edestä löysin kyynärpäin. Hyvä karvanlaatu."


Tuo "hieman ylpeä hännästään" kommentti ei kyllä tullut kenellekään yllätyksenä, pienestä pitäen on neiti ollut hyvin ylpeä hännästään :D 
Isot kehät oli kyllä koiran kannalta ajateltuna hyvin stressaava paikka. Ensin tunnin verran varmaan odotellaan kokoomakehässä kehien alkamista, mikä oli hyvin tuskallinen ja kuuma paikka. Siitä sitten juostaan suoraan kaijuttimien läpi kohti isoa kehää ja nopeasti pois. Nana jännitti juurikin sitä kaijuttimien vierustaa, kun tietysti basso jytisi ja musiikki soi. Mutta juoksi kuitenkin koko kehän suhteellisen hyvin. Nana pääsi kehän jälkeen sitten häkkiin syömään possunkorvaa ja hetkeksi lepäämään, kun itse lähdin seuraamaan sitten viimeisiä isoja kehiä. Jäimme vielä luokkalaisten kanssa katsomaan myös Tokon mm-karsintoja. Samalla tehtiin Nanan kanssa "kiva lattia" harjoituksia ja kyllä siitä lattiasta sitten ihan mukava tulikin, ei sitä tarvinnut enää jännittää. Päivä venyi ja venyi ja loppujen lopuksi oltiin kotona vasta kymmenen aikaan illalla. Oli kyllä kiitettävän pitkä päivä ja väsymys alkoi kyllä painamaan päälle.

Vielä yksi päivä, Helsinki Voittaja ja sitten koko messari olisi ohitse. Sunnuntaiaamuna kyllä väsymys tuntui ja oli tehtävä töitä että pääsi sängystä ylös. Väsymys näkyi myös kehässä ja Nana laahusti hyvin tylsän oloisena kehässä, ei sitä kauheasti homma enää jaksanut kiinnostaa. Jaksoi se kuitenkin pönöttää tuomarin käsiteltävänä hyvin nätisti kaikesta huolimatta. Tuomarina toimi tanskalainen Matthes Morten. Tulokseksi tuli AVO EH. Arvostelu oli hieman outo:

"G. Breed type, a little long in muzzle, g. scull, w. shaped eyes, w. set ears, medium lenght ? neck. Could have stronger back. G. chest. Rect angular body shape, well angulated, would prefer little more bone, may not be longer in lain(?), g. coat, moves with quite g. reach & drive, but close behind."

En ollut koskaan ajatellut, että Nanalla olisi jotenkin liian pitkä kuono, tai että selän pitäisi olla vahvempi. Mutta jokaisella tuomarilla on oma näkemyksensä koirista ja näillä mentiin tänään. Mutta taas sieltä kuitenkin napsahti V-13 ROP-Kasvattajaryhmän titteli ja niin ne isot kehät taas kutsui. Nyt kehät menivät paremmin meidän osalta, Nanaa ei jännittänyt iso kehä enää ollenkaan.

Sijoitusta isoista kehistä ei tullut, mutta ollaanpahan ainakin yhtä kokemusta enemmän rikkaampia :)

PMV-13 & V-13 ROP-KASVATTAJARYHMÄ


Viikonloppu oli rankka ja maanantaiaamuna kun autot starttasivat Helsingistä kohti Kannusta, oli autoissa hyvinkin hiljaista.

Messarin jälkeen olikin sitten enää viikko koulua ennenkuin alkoi joululoma. Kerttu halusi lahjoittaa vissiin joululahjansa etukäteen ja aloitti heti tiistaina oireilemaan nenäpunkista. Eihän siinä auttanut muu kuin lääkitä koirat. Hyvä tuuri meikäläisellä!

Ei kovin jouluselta näyttänyt...
Jouluksi suunnattiinkin Laajasaloon Nanan ja Kertun kanssa. Kaikki meni hyvin putkeen, kunnes aaton aattona maanantaina 23. päivä päätin lähteä kuvailemaan takapihalle koirista "joulukuvaa". Lunta ei ollut missään, joten ei ollut kovin jouluinen fiilis. Siinä sitte koirat juoksenteli ja asettelin ne sitten kuvattaviksi ja laskin taas juoksentelemaan. Jossain vaiheessa muistan miettineeni koiria aseteltaessa, että miksi se Kerttu nyt on jotenkin niin vaikea. Vastauksen huomasin sitten sisälle päästyämme, kun Kerttu tuli rapsuteltavaksi. Vasemman silmän alla oli pistohaava ja siitä lähti sitten vekki kohti silmän ulkokulmaa. Ja minä en huomannut ulkona mitään! Kuvista kyllä jälkikäteen huomasin, että missä välissä haaveri oli sattunut. Eläinlääkärireissuhan siitä tuli. Pistohaava olikin yllättävän syvä ja haava tikattiin, jotta se parantuisi nopeammin. Mitään vakavempaa ei onneksi sattunut ja selvittiinkin onneksi tällä kertaa pelkällä säikähdyksellä. 

<3


Joulu menikin sitten yhden saksanpaimenen kolistellessa ympäri kämppää kauluri päässä, mutta ei se sen kummemmin menoa haitannut. Onneksi haava lähti hyvin paranemaan ja kaulurin pystyi ottamaan pois jo vajaa viikon päästä, tikit eivät Kerttua vaivanneet.


30.12 Nana ja Kerttu sai koirakavereita. Kaksi valkoista, Viva ja Tarra, tulivat juoksuttamaan meikäläisen elukoita. Aluksi kaikki ei mennyt ihan niinkun strömsössä, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Viva ja Nana pääsivät autoon "jäähylle", Tarra ja Kerttu pääsivät juoksemaan kahdestaan sen minkä jaloistaan pääsivät. Nuorisolla oli kyllä hauskaa ja vauhti oli kova, kun aikuiset pistettiin autoon pois tieltä :P Kyllä ketutti, kun Nana sai totaalisen paniikin, kun ampuivat ilotulitusraketin varmaan vajaa kilometrin päässä. Koiran myötä on oppinut inhoamaan tiettyjä perinnetapahtumia, kuten esimerkiksi uutta vuotta ja venetsialaisia. Kerttua ei sen kummemmin raketit haitannut ja siitä olinkin erittäin ylpeä, Nanakin toipui raketeista kuitenkin suhteellisen nopeasti.

Tammikuu tuli ja meni. Ja niin koitti se päivä, kun koulu loppui ja kennel-11 luokka hajaantui ympäri suomea. Epävirallisesti koulu oli ohitse, mutta virallisesti paperit saadaan vasta toukokuun lopussa. Helmikuu alkoikin sitten hyvin tyhjissä merkeissä. Asuntola huokui tyhjyyttä, kun ei enää ulos mennessään törmännyt tuttuihin koirakoihin. Myös ruokala kaikui hiljaisuutta, kun ei ollut enää kennel-11 porukka huutamassa millasta kakkaa koiralla tänään oli tai muuta vastaavaa. Hieman ahdistavat fiilikset oli, kun niin monella oli selvää mitä haluaisi tehdä koulun jälkeen ja itsellä kaikki oli avointa. Ja on vieläkin. Mutta onneksi tänne jäi vielä muutamia luokkatovereita ja ensimmäisen vuoden opiskelijoistakin löytyi mahtavia treenikavereita :) 

Ykköset saivat jopa minut ja Nanan mukaan vetotreeneihin, juoksemaan valjakkoon. Ensiksi olin sitä mieltä, että eihän se Nana siellä vedä ollenkaan, mutta sainpahan todeta jo kolmannen treenikerran jälkeen olevani väärässä. Nanan tajutessa mikä oli homman nimi, alkoi se oikeasti tekemään töitäkin, eikä vain huutamaan meikäläisen perään. Nanasta alkoi kuoriutumaan oikein etevä vetokoiran alku <3

Sekalainen valjako :) K: Sarianna Junnila

K: Sarianna Junnila

K: Sarianna Junnila

Vielä on aiheita joista kirjoittaa , mutta ne saa odottaa seuraavaan postaukseen... ;)