Ei elämä potki päähän niitä, jotka sitä eivät kestä

Otsikon sananlasku on kyllä niin totta, tai ainakin siltä on tuntunut kevään ja alkukesän aikana. Niin paljon on tapahtunut, että joskus sitä on miettinyt, että olisiko jotain helpompaa tapaa, eikö miksi kaiken pitää olla niin vaikeaa. Jospa sitä vaan luovuttaisi. Mutta taas, voittajat ei koskaan luovuta, eikä luovuttajat koskaan voita. Kyseinen sananlasku on yksi suosikeistani, se pitää hyvin paikkansa. Kulunut puoli vuotta on ollut kaikinpuolin.... rankka, mutta omalla tavallaan palkitseva.

Kerttu lähti 21.2. jatkamaan opiskelujaan opaskoirana Seinäjoelle. Päivä oli täynnä tunteita ja kesti kauan ennenkuin Kertun lähdöstä oli jotenkin toipunut. Kuulumiset piristivät päivää, Kerttu teki hienoa työtä opasharjoittelijana. Nanan kanssa yritettiin totutella elämään kaksistaan, mutta se oli hyvin vaikeaa. Talossa oli niin paljon tilaa ja aikaa oli vaikka muille jakaa. Kaikinpuolin elämä oli hankalaa. 

Päätettiin kuitenkin Nanan kanssa suunnata huhtikuuksi sivistyksen pariin, nimittäin työssäoppimaan Helsinkiin koirakoulu Kompassiin. Kokemuksena Kompassissa vietetty kuukausi oli aivan mahtava, voin suositella paikkaa hyvillä mielin! Itse nautin siellä olosta, vaikkei kouluttaminen päivätyönä ehkä juuri se minun juttuni ole. Nanan kanssakin päästiin mm. Doboilemaan sekä avustamaan ongelmakoirakoulutuksessa. Ei siis Nanallekaan huhtikuu ollut täysi lomakuukausi, vaikka meikäläisellä pitikin kiirettä. 

Nanakin täytti huhtikuun 19. päivä jo 3 vuotta! Aika on kulunut niin nopeasti, vastahan se oli pieni valkoinen karvapallo. Paljon Nana onkin opettanut minulle ja yhdessä ollaan saatu myös paljon aikaan. Toivottavasti meillä on monta yhteistä vuotta vielä edessä <3

Nana 3v. <3

Kompassin agimölleissä voitettu pokaali sai kyytiä!

Perjantaina 25.4. olin aamulla valmistautumassa töihin lähtöön, kun puhelin soi. Soittajana oli Minna, Kertun kouluttaja. Kerttu ja sisko Sara kävivät luustokuvissa. Minna soitti kertoakseen Kertun luustokuvien tuloksista. Puhelu alkoi näin "Kerttu kävi kuvissa ja kyynärät oli terveet, samoin selkä oli kunnossa, mutta nämä lonkat..". Siinä vaiheessa ensimmäinen ajatus oli, että nyt ne lopettaa sen siihen paikkaan pöydälle. Mutta ei nyt onneksi sentään. Eläinlääkäri arveli, että oikea lonkka olisi D, vasen lonkka parempi. Ymmärsin sen kaiken tunnemyrskyn keskellä, että oikean jalan reisiluun päästä puuttuisi palanen. Voi olla että olen ymmärtänyt myös väärin. Minkäänlaista nivelrikkoa lonkissa ei ollut, vähän vaan löysyyttä. Minna kysyi alustavasti, että onko Kertulla koti jos siitä ei tule työkoiraa, hänen sanojensa mukaan on erittäin todennäköistä ettei Kerttu lähde töihin, tieto oli vain niin shokeeraava, että asiaa piti sulatella. Eihän sitä tarvinnut miettiä kahta kertaa, onko Kertulla kotia vai ei. Kertun kohtalo päätetään lopullisesti Kennelliiton virallisten tulosten tultua. Seuraava viikko odottelua oli yhtä tuskaa. En muista milloin olisin jännittänyt niin paljon. 28.4. tuli sitten tieto, että Kertun lonkat ovat D/E. Pieni shokkihan se oli ja vaikka olin lupautunut Kertun jo ottamaan, piti sitä miettiä vielä hetki. Enhän minä mitään rikkinäisellä saksanpaimenkoiralla tee. Mutta toisaalta, koirat eivät ole välineitä vaan rakkaita perheenjäseniä. Säälistä en Kerttua ottanut takaisin, vaikka moni niin ajattelikin. Ajatuksena ei ollut kääriä sitä pumpuliin ja oottaa milloin lonkat alkaa oireilemaan. Koko lähisuku oli jyrkästi sitä vastaan, että Kertun ottaisin takaisin. Joten hupskeikkaa, se kävi sitten hieman salassa. Eihän asia kauaa salassa pysynyt, mutta kun muut ymmärsivät etten aijo palauttaa Kerttua vaan pysyn päätöksessäni, hekin sen pikkuhiljaa ymmärsivät. 

Hainkin Kertun 6.5. takaisin ja siitä lähtien se on päässyt elämään normaalin harrastuskoiran arkea. Opettelimme leikkimistä ja kaikennäköistä muuta mitä oppaan kanssa ei saanut tehdä. Nyt kun Kerttu on ollut minulla kaksi kuukautta, on se kehittynyt huimasti eteenpäin leikkimisessä. Kyllä sitä moottoria löytyy neidiltä ihan kiitettävästi, sopivasti juuri minun kätösiini :) Nanakin muuttui takaisin omaksi itsekseen kun Kerttu saapui takaisin. Neiti oli jotenkin hukassa, kun toveri puuttui. Mutta niin oli kyllä omistajakin. 

Kertun tulon jälkeen on pitänyt laskea rahoja ja menoja aika tarkkaan. Elämä ei todellakaan ole ollut ruusuilla tanssimista. Mutta toisaalta, rahalla ei saa ostettua onnea. Valintani oli oma ja seuraukset on vain kestettävä.

Maailman parhaat opiskelutoverit! <3

Koulu lähestyi loppuaan ja pieni paniikki alkoi iskemään, että minne sitä lähtisi valmistumisen jälkeen. Kotiin ei ollut enää asiaa kahden koiran kanssa. Olin heittänyt huulta, että päädytään sitten vaikka Heinolan rautatiesillan alle asustelemaan, jos ei muuta löydy. Paniikki alkoi iskemään, että ei jumankauta tämä on kohta oikeasti edessä. Onneksi kuitenkin yksi asia johti toiseen ja kappas, valmistumisen jälkeen päätin muutta lauman kanssa Raisioon. Niin sitä löysin itseni tilavasta yksiöstä Nanan ja Kertun kanssa. 

Nyt kuukauden verran ollaan Raisiossa oleskeltu ja pikkuhiljaa alkaa kämppä tuntua kodilta. Vielä on tavarat ehkä hieman hujanhajan, mutta talosta tykkään. Ja sen ympäristöstä. Kotiovelta on pienelle metsäkaistaleelle 10 metrin kävelymatka. Myös lukuisia lupaavia nurmikenttiä löytyy paljon tästä läheltä. Nautin koirien kanssa kävelystä, kun koirat pääsevät juoksemaan vapaana ja hihnassakävelykään ei ole yhtä kädevääntöä. Ainoa huono puoli on, ettei ole autoa. Mutta pyörälläkin pääsee hyvin. Kertun kanssa ollaan aloitettu pyörälenkit ja voi että se kyllä nauttii siitä! Tuo koira on kyllä luotu juoksemaan! Luokkakaverini muutti koirensa kanssa Turkuun silläaikaa kun olin topissa Kompassilla, joten en ole aivan yksin vieraalla paikkakunnalla. Treeniporukoita on  alkanut pikkuhiljaa kehkeytyä ja nyt sitä alkaa olemaan mukavasti kartalla missä treenaa millon mikäkin porukka ja miten. Vielä kun saisi kaikki jäsenmaksut maksettua, niin pääsisi mukaan treenaamaan. 

Tämä kevät ja kesä on ollut hyvin kylmää ja sateista. Pitkästä aikaa viime lauantaina paistoi aurinko ja oli lämmintä. Päätimmekin lähteä koirien kanssa koirapuistoon sekä uittamaan uimarannalle kameran kera. Tuli siinä vähän treenattuakin. Tässä lauantain kuvasaastetta, kuvat ottanut Sarianna Junnila. 

Jostain kummansyystä Nanan seuraaminen tuntuu aina livenä ihan kamalalta, mutta kuvissa se näyttääkin aika hyvältä..? 

Olen monesti yrittänyt muokata blogin ulkoasua, mutta en vaan onnistu siinä. En vaan yksinkertaisesti tiedä mitä pitää tehdä ja missä ja miten jotta ulkoasua saa muutettua. Mutta ehkä se kokeilemalla selviää :) Minun piti blogiin vuodattaa kaikki tämän hetkinen ahdistus kuinka elämä on rankkaa ja kuinka se otsikon mukaan oikeasti potkii päähän, mutta kuinkas kävikään. Postauksesta tulikin suhteellisen positiivinen. Parempi näin! :)