keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Vuoden 2014 kohokohdat

Postaus tulee vähän myöhässä. Kaikki muut tekivät tämän postauksen jo muutama viikko sitten, sillä välin kun meikäläinen painoi niska limassa duunia työharjoittelun merkeissä eläinkaupassa. Päivät olivat pitkiä, varsinkin kun matkoihin kului tunti per suunta. Mutta itse työ oli todella antoisaa. Mutta ei siitä sen enempää, nyt palataan takaisin otsikon aiheeseen.

Vuosi 2014 oli todella tapahtumarikas, joten listaan tähän nyt menneen vuoden kohokohtia:

Yksi ensimmäisen vuoden opiskelijoiden harrastuksista, jota tuli kokeiltua Nanan kanssa :)

- Tammikuun 31. päivä epävirallisesti koulu loppui ja kennel11-luokka hajaantui kukin omaan suuntaansa. Koska tulevaisuus oli minulle vielä avoin, päätin jäädä Kannukseen niin pitkäksi aikaa kuin mahdollista. Siellä tulikin sitten treenattua ja harrasteltua yhtä sun toista ensimmäisen vuoden opiskelijoiden kanssa.



- Syksyllä 2013 tuli oltua mukana projektissa, jossa kuvattiin koululle esittelyvideo kennellinjasta. Syy miksi tämä "ihana" video pääsee mukaan tälle listalle on se, etten ikimaailmassa normaalisti tällaiseen osalistuisi, mutta jotenkin vain päädyin sinne. Tämä video julkaistiin 18.2.2014




- Helmikuun 20. päivä koitti se päivä, kun Kerttu lähti jatkamaan oppaan opintojaan Seinäjoelle. Monenlaiset tunteet seilasivat läpi ja kämppä tuntui tyhjältä. Nanakin oli vähän sekaisin, kun "pikkusisko" lähti maailmalle. Olin kuitenkin ylpeä Kertusta, koska se sopi tulevaan työhönsä todella hyvin.






- Huhtikuussa lähdin työharjoitteluun Koirakoulu Kompassille Nanan kanssa. Nana sai tosin viettää luksuslomaa iskän tädin hellässä huomassa Laajasalossa sillä aikaa, kun itse reissasin päivittäin toiselle puolelle Helsinkiä. Kerttua oli edelleen ikävä, mutta elämä jatkoi kulkuaan. Kunnes 25. huhtikuuta tuli puhelu Kertun kouluttajalta. Kerttu oli käynyt luustokuvissa siskonsa kanssa. "Kerttu on nyt kuvattu. Kyynärät on priimaa, samoin selkä, mutta sitten ne lonkat..." Olin varma, että nyt se Kerttu pitää pöydälle lopettaa, varmasti lonkat niin sökönä. Mutta ei sitä sitten tarvinnutkaan. Kertun kouluttajakin oli niin shokissa asiasta, että miettii vielä tuleeko opasta vai saanko koiran itselleni. Asia varmistuisi kunhan kennelliitolta tulisi viralliset lonkkatulokset. Viikon päivät siinä meni ja kennelliiton päätös lonkista oli D/E. Tulos oli yllättävä, koska kuvaava ell oli arvioinut huonomman lonkan D:ksi ja paremman lonkat joko B tai C. Mutta tällä päätöksellä Kertusta ei tullut työkoiraa ja se pääsi muuttamaan takaisin meidän laumaan pitämään hurjan saksanpaimenen paikkaa <3


- 30.5 koitti päivä, kun sain todistuksen käsiini ja valmistuin eläintenhoitajaksi. Hienoahan se oli. Varsinkin kun sain maailman parhaimman valmistujaislahjan; Kertun <3




- 2.6. Matka jatkui Raisioon, kohti uutta vaihetta elämässä. Mitään työpaikkaa ei vielä ollut, eikä muitakaan suunnitelmia, mutta kaikki ajallaan. Tarkoitus oli muuttaa Turkuun, mutta Raisiossa oli tarjolla iso yksiö halvalla vuokralla ja ei niin keskustassa, joten lenkkeilymahdollisuuksiakin on. Eikä siitä ollut Turkuun matkaa kuin 8km.





- Olin monesti miettinyt, vienkö Nanan luonnetestiin vai en. Kuitenkin huomasin, että valkkareille suunnattuun luonnetestiin olisi yksi paikka vapaana peruutuksen vuoksi. Siinä sitten vkon varoitusajalla ilmoitin Nanan luonnetestiin. Testi pidettiin Kaarinassa 12.7. ja tuomareina oli Tarja Matsuoi ja Jorma Lankinen. Itse olin testiin kovin tyytyväinen, vaikkei testi mennytkään läpi laukausten vuoksi. Pisteitä Nana sai kasaan 144. Sain testistä mitä hainkin ja Nana yllätti positiivisesti. Tuomarit osasivat myös hyvin lukea koiraa. Nanan testivideot voit löytää TÄÄLTÄ


- Lokakuussa aloitin Raision aikuiskoulutuskeskuksessa liiketalouden opinnot, tarkoituksena valmistua asiakaspalvelun ja myynnin merkonomiksi. Olin tarpeeksi työttömänä pyöritellyt peukaloita ja ajattelin, että suorittamalla tutkinnon, saattaisin päästä oman alan töihin paremmin, kuten esimerkiksi eläinkauppaan. 


Loppuvuotta kohden tahti hidastui ja elämä Raisiossa alkoi tasaantua. Kavereita tuli sekä koirapuolelta, että muualtakin. Olin tyytyväinen kuinka hyvin koirat ovat sopeutuneet elämään uudessa kaupungissa. Mietin monesti, että oliko muutto Raisioon hyvä ratkaisu ja vähän sitä mietin, että pitäisiköhän sitä muuttaa takaisin pohjanmaalle, Kannuksessa kun tykkäsin kovasti olla. Mutta nyt kun täällä on jo 7 kuukautta asuttu, niin kyllä täällä vaan viihtyy :)

Lopuksi vielä kuvasaastetta sekä loppuvuodelta 2014 että alkuvuodesta 2015.


Dara, Nana ja Kerttu
Mitä isompi, sen parempi :D
Kerttu, Nana ja Nanan veljenpoika Rudy
Tofu The Corgi, Nana ja Kertun uusi ystävä :)
K: S. Junnila


Pallohullu <3 K: S. Junnila

Meni siinä 3,5 vuotta, ennenkuin Nanan tyyni ulkokuori murtui ja nyt siitä on tullut aika vallaton :D
K: S. Junnila
Ensimmäinen voitto ikinä tuli Turussa järjestetyistä mätsäreistä
 Nanan ollessa PUN1 ja loppujen lopuksi BIS1 ! K: S. Junnila

Jotkut sanoo, että saksanpaimenkoirat on fiksuja koiria. Aina ei uskoisi...
K: S. Junnila