tiistai 17. helmikuuta 2015

Pientä treenipäivitystä...

Olen kovasti miettinyt viimeaikoina meidän treenaamista ja päätinpähän nyt laittaa vähän päivitystä ylös meidän treeneistä, missä ollaan ja mitä ollaan tehty. Paljon on ajatuksia ja mietteitä, varsinkin kun lähestytään taas maastolajikauden alkua. Myös tavoitteet tälle vuodelle mietityttää. Asettaako tavoitteita vaiko ei. Siinäpä vasta kysymys...

Kävin sunnuntaina ystäväni Anun kanssa treenaamassa taas vaihteeksi ja tarkoitus oli tehdä Kertun kanssa jääviä sekä hyppyä. Nanan kanssa taas oli tarkoitus kokeilla Juha Korrin viettiseminaarista saatuja vinkkejä vireen ylläpitämiseen sekä sen jälkeen hömpötellä jotain pientä. Kerttu teki todella hyvässä vireessä ja sopivalla innokkuudella, mutta ensimmäistä kertaa seuraamisessa tuijotettiin pelkkää magneettipalloa eikä otettukaan kontaktia. Pidän siitä, että koira on itse aktiivinen ja vire nousee kokoajan treenien edetessä. Nanan kanssa lähdettiin kokeilemaan sellaista keinoa, että haukutan sitä ja se saa palkan vasta sen jälkeen. Jatkossa ideana olisi, että Nana odottaisi sitä haukkumaan pääsyä mikä taas nostattaisi virettä ja se taas tekisi tokosta/tottiksesta mielenkiintoisempaa. Nanalla kun on ollut ongelmaa mielenkiinnon suhteen, sen mielestä kun toko, varsinkin seuraaminen on hyvin hyvin tylsää. Tässä myös ehkä ohjaajalla on ollut osansa asiaan. Tehtiin vain kaksi toistoa ja jo toisella kerralla Nana oli jo todella hyvin kartalla. Tässä vaiheessa ei tehty vielä mitään liikkeitä, vain käveltiin yhdessä hallia ympäri ja yhtäkkiä tuli käsky haukkua, jonka jälkeen tuli palkka. Se mikä yllätti sunnuntain treeneissä oli se, kuinka fiksu Nana oikeasti on. Ei ihme, että olen saanut hakata päätä seinään Nanan kanssa treenatessa, kun koira on niin nopea oppimaan, ettei tällainen hidas hämäläinen pysy lainkaan perässä. Tein Nanalle kosketusalustaa ja hetken mielijohteesta lähdin opettamaan sitä käymään maahan kosketusalustalle. Tarvittiin vain kaksi käskyä ja Nana rupesi tarjoamaan oikeaan kohtaan maahanmenoa ilman käskyä. Ajatuksena oli lähteä opettamaan Nanalle jälkiesineitä tämän kevään aikana, jotta esineitä voisi alkaa yhdistämään jäljelle ensi kesänä. En usko, että tulee olemaan kovin haastavaa jos meno säilyy samana. On se vaan fiksu <3

Kertun kanssa on nyt vajaa vuoden verran leikitty ja haettu hyvää fiilistä treenaamiseen, sekä etsitty sitä juuri Kertulle sopivaa palkkaa. Ollaan myös oikeastaan saatu aika lailla melkein kaikki ALOkas luokan liikkeet valmiiksi. Ensimmäinen ilmo tokokokeeseen lähtikin ja 13.3. selviää päästäänkö kokeeseen vai ei. Eletään jänniä aikoja :) Kertun treeneistä ja kehityksestä on videomateriaalia onneksi kuvattu ja niistä huomaa todella hyvin koiran kehityksen. Ja ehkä vähän ohjaajankin ;)






Nanan kanssa treeneissä edistyminen ei ole ollut yhtä menestyksekästä, eikä edistymistä ole tullut kovinkaan paljoa. Syy siihen on ollut jatkuvat sairaslomat, pitkät treenitauot sekä ohjaajan hienot tekosyyt. Nanalla on ollut tassuvaivoja vähän väliä, sekä marras-joulukuun vaihteessa tuli nikamalukko selkään, joka on hidastanut menoa. Nanan hallitreenivideoista huomaa, että perusasentoon palautuminen tuottaa vaikeuksia, toki myös poikittaminen on hurjaa, mutta istuminen on vaikean näköistä, mikä johtuu jumeista. Elokuussa vielä seuraamisasento oli suora ja paikka oikea, mutta sitten on sen jälkeen tullut lisää kierroksia ja vähemmän vaatimista. Paljon on työstettävää... :D







Kerttu kävi fysioterapiassa viime torstaina ja suunnitelmissa olisikin tehdä lihaskunto-ohjelma Kertulle, jotta saataisiin kaikkia lihaksia treenattua ja sitä myötä lonkat kestäisi pidempään. Nana taas kävi perjantaina osteopaatilla. Selässä ollut nikamalukko oli aiheuttanut oikeaan kylkeen ja selkään suuria jumeja, selästä puuttui kokonaan joustoa. Myös lantio kiertyi hieman. Näitä lähetään nyt työstämään sitten.


Eilen oli harvinainen keli, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja tuuli ihan kiitettävästi. Kerrostaloalueeni väliin oli ilmestynyt sula nurmikaistale, joten enkös minä sitten reippaana lähtenyt tallaamaan ensimmäiset jäljet koirille. Kerttu oli vähän pihalla ja kun ruoka ei sille ole mikään super juttu, jätti se ainakin puolet ruoasta jäljelle. Välillä nuoleskeli nappuloita, mutta jatkoi kuitenkin jäljestystä syömättä. Mielentila oli Kertulla mielestäni aika hyvä. Vauhtia kyllä oli, mutta Kerttu kuitenkin keskittyi ja malttoi syödä silloin tällöin ruokaa. Loppua kohden rupesi Kerttukin hiffaamaan, että mitä siellä jäljellä pitää tehdä.

Nana tiesi heti kun puin jälkivaljaat päälle, että mitä ollaan menossa tekemään. Nana lähti jäljestämään aika vauhdilla, vaikka alussa oli melko hyvässä mielentilassa. Tästä johtuen pieni sivutuuli ja innokkuus veivät pienen valkoisen pois jäljeltä ja siinä sitten odoteltiin hetken aikaa, että jälki taas löydettäisiin ja päästäisiin ajamaan. Hetken Nana siinä pähkäili ja oli vähän hämmentynyt, mutta nopeasti kuono palasi maahan ja jälki löytyi taas. Pientä muistuttelua vaati kuitenkin se, että se liina pysyy siellä takajalkojen välissä, Nana kun tupppasi silloin tällöin jäljestämään kolmella jalalla kun liina häiritsi jalkojen välissä. Myös jäljeltä kävi kaverin koira vahingossa syömässä osan ruoasta, joten tuli nyt sitten kauden ensimmäiseksi jäljeksi melko haastava jälki loppujen lopuksi tehtyä. Itse en kyllä huomannut mistä kohdasta ne ruoat puuttui, Nana jäljesti sen verran tarkasti kuitenkin koko jäljen. Lopputuloksena oli se, että pitää tehdä pidempiä jälkiä ja enemmän toistoja. Ja opetella kävelemään suoraan!


Kyllä noista molemmista vielä jälkikoirat saadaan, ei ne ihan toivottomia tapauksia ole :)
Postauksesta tulikin aika videopainoitteinen, mutta ei se haittaa. Kerrankin on videoita mitä laittaa! Ja onhan se ihan kiva huomata kehitystä, kun katselee näitä videoita :)

2 kommenttia:

  1. Ihana Nana! Terhakkaan näköistä menoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ronja! Tein sen virheen Nanan kanssa, että treenattiin vaan tekniikkaa kokoajan ilman, että keskityttiin mielentilaan ja motivaation ylläpitämiseen. Treenit olivat kuolettavan tylsiä koiran mielestä. Nyt yritetään Nanan kanssa kovasti panostaa siihen oikeaan mielentilaan ja siihen, että tekeminen on oikeasti hauskaa :)

      Poista