tiistai 16. elokuuta 2016

Vihdoinkin lomalla!

Tuntuu, ettei ole taaskaan yhtään ehtinyt nauttia kesästä. Mutta vihdoin ja viimein koitti kauan odotettu viikon kesäloma. Ensimmäinen palkallinen loma ikinä! Ja minähän päätin ottaa tästä viikosta kaiken ilon irti ja lähdin Helsinkiin sukuloimaan. Suunnitelmissa olisi vielä tästä suunnata Lahteen ja sieltä taas sitten takaisin Turkuun. Kiireinen loma. Tarkoitus on rentoutua ja ladata akkuja, mutta ehdottomasti treffata kavereita ja vähän treenailla koiriakin. Kyllä tälläistä lomaa on odotettukin.





Treeneissä on ollut nyt hiljaista, aloitettiin kesäloma vähän aikaisemmin. 6.8. olisi ollut omalla kentällä BH-koe, mutta totesin meidän olevan vielä liian kesken. Koskaanhan ei olla täydellisiä, mutta halusin meille vielä lisää rutiineja kentälle menoon ja ilmoittautumiseen ennen kokeeseen menoa. Ja varmuutta paikkamakuuseen. Lokakuussa on vielä yksi koe, jos siihen sitten havittelisi paikkaa. Aikaisemmassa postauksessa kertomani BH-epikset peruuntuivat, joten ei saatu treenattua koefiilistä. 

Kerttu on nyt viime aikoina parantanut vielä seuraamistaan ja muutenkin fiilistään tottiksessa. Työskentelee tosi kivasti vaikka palkkaa ei ole näkyvillä. Tästä olen erittäin tyytyväinen. Toki edelleen edistää ja paikoitellen poikittaa, mutta ei enää niin pahasti, että käännökset olisi täyttä tuskaa tai että kompastelisin koiraan suorilla pätkillä. 



Nanan kanssa ollaan hömpötelty lähinnä jotain pientä kentällä Kertun ollessa tauolla tai sitten ihan lenkeillä. Käsikosketusta, esine-ilmaisua, kontaktikävelyä... Mitä ikinä keksiikään. Alkukesästä oltiin kaverin kanssa treenaamassa ja Nanan kanssa hömppäiltiin oikeen kunnolla. Itse olen jotenkin hirveän nihkeä treenaamaan sen kanssa, kun ei se siitä tykkää ja aina se toko on niin hirveää vääntämistä Nanan kanssa. Kuitenkin näin parin kuukauden jälkeen kun katsoin treenivideota, niin sehän tekee aika kivasti hommia. Omassa päässä vaan on ruuvit vinksallaan.


Pääasiassa tämä kesä on mennyt töissä ollessa ja kuumilla keleillä koirat ovat päässeetkin paljon uimaan. Olen koputellut jo monta kymmentä kertaa puuta, ettei Nanalle tule hotspottia. Sen verran on siitäkin vesipeto tullut ja karvaa on parin koiran edestä, että olosuhteet hotspotille on suotuisat. Toivotaan ettei tänä vuonna tarvi turkkia ajella, loppuvuodelle on ainakin yhdet näyttelyt kiikarissa.


K. S. Junnila

K. S. Junnila
Oman elämänsä sirkuskoira <3 K: S. Junnila


K. S. Junnila

K. S. Junnila

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti