Sitähän miä vaan tulin puhumaan...

Tuntuu, että nyt päässä pyörii niin monta asiaa yhtä aikaa, ettei meinaa millään pysyä kärryillä missä mennään. Treenit, koirien hyvinvointi, oma hyvinvointi, työt ja työnhaku, opiskelupaikka... Tekisi mieli vaan kääntää kylkeä, vetää peitto korville ja nukkua maailman tappiin saakka. Se ei kuitenkaan taida olla mahdollista.

Treenaaminen oli vielä kaksi viikkoa sitten huipussaan. Treenit sujui hyvin, koirilla oli kivaa ja edistymistäkin tapahtui. Päätinkin sitten kaverin rohkaisemana tehdä kuukauden treenisuunnitelman molemmille hurtille, että päästäisiin edes joskus sinne kisakentille saakka. Treenisuunnitelma valmistui ja siitäkös se alamäki jotenkin sitten lähti. Koirilla alkoi lopahtamaan into. Kerttu nyt oli innoissaan kaikesta pienestäkin, se kun tykkää tehdä hommia. Mutta Nana oli vähän sitä mieltä, että onko nyt ihan pakko. Nyt kun tiesin, että Nanan seuraaminen (meidän suurin ongelma) voi näyttää hyvältä, joten haluan että se pysyy sellaisena. Myös kokeissa. Korkea tavoite ja sitä myöten varmasti loin koiralle paineita.

Koska olen niin pro pitämään tavarat tallessa, hukkasin tietysti treenisuunnitelman kolmen päivän jälkeen. Joten treeneissä olin sitten aivan pihalla. Kun treenit ei oltu suunnitellut, ohjaaja päästä pihalla, niin miten ihmeessä sitä voi vaatia koirilta hyviä suorituksia?! Nana on niin pirun hyvä lukemaan meikäläistä, jos minulla ei ole palikat kasassa niin neiti kyllä huomauttaa siitä.

Kertun kanssa treenaaminen on mukavan rentoa. Se kun tykkää niin yhdessä tekemisestä ja palkkautuu aina pallolla tai nakilla, oli ohjaaja sitten missä mielentilassa tahansa. Kertun kanssa ei tarvitse miettiä missä ympäristössä ollaan ja kuuluuko jostain pauketta, se kun ei välitä mistään muusta kuin palkastaan. On ihana tehdä hommia koiralle, joka antaa 100%. Ohjaajan on vaan löydettävä palkkaustapa, joka on Kertun mielestä superkiva ja joka ei olisi niin kivulias meikäläiselle. Ensimmäinen moottorilla toimiva hurtta ja oikeanlaisen palkkaustavan löytäminen on etsittävä kantapään kautta. Milloin tississä on mustelma ja kyljessä hampaanjäljet. Koiran kanssa harrastaminen on kivaa! Onneksi on nyt ruvennut löytymään oikeat välineet ja tavat Kertun palkkaamiselle. Se näkyy myös ehkäpä treeneissä. Vielä on paljon opeteltavaa ohjaajalla lelulla treenaamisessa ja lelupalkkauksesta.

Reilu viikko ehkä kerettiin koirien kanssa treenata aktiivisesti, kunnes Nana alkoi raapimaan korvaansa. Korva oli ärtyneen näköinen ja vaivasi kovasti. Jotta ei päästäisi liian helpolla, niin Nanalla oli taas tassut hiivassa ja auki. Ja jotta ei vieläkään päästäisi liian helpolla, niin ei yksi tassu riittänyt vaan piti olla kolme tassua pois pelistä. Myös näillä kaikilla saattoi olla osansa Nanan treenimotivaation laskuun. Päätin uudistaa Nanan ruokavalion kokonaan ja aloittaa barffauksen. En tiedä kuinka hyvin toimii ja sopiiko Nanalle, mutta aika näyttää. Ehkä tämä lopettaisi sitten nämä allergiaoireilut. Toki myös täytyy saada Nanan sikailu kuriin, mokoma ahne sika yrittänyt varastaa sekä Kertun ruokasäkistä ruokaa sekä meikäläisen ruokia aina kun mahdollista.

Kerttu on porskuttanut menemään omaan innokkaaseen, huolettomaan tapaansa. Metsästä tarttuu mukaan kaikki isoimmat kepit ja sen jälkeen ollaan erittäin onnellisia. Olemme nyt kahteen kertaan käyneet Kertun kanssa treenaamassa hakua ja neiti on aika etevä siinä. Sai viime treeneissä kovasti kehuja siitä, kuinka on päässä kaikki palikat koossa ja kuinka tykkää työskennellä. Olen kovasti miettinyt, että lähdenkö opettamaan Kertun haukkuilmaisulle vai rullalle ja näiden treenien perusteella sekä treenikaverien kanssa keskustelun jälkeen tulin siihen tulokseen, että Kertusta tulee rullakoira. 
Kaikkea tätä kivaa arkea ja mahtavaa yhteiseloa on alkanut varjostamaan Kertun lonkat. Vielä se ei ole niitä oireillut *koputan puuta*, mutta pelkään kovasti että kohta se oireilee ja sitten se on menoa. Kerttua kun pää vie, eikä kipua sen kummemmin tunneta. Se on myöhäistä siinä vaiheessa jos Kerttu näyttää yhtään kipua. Tästä kaikesta ahdistuneena mietin erilaisia mahdollisuuksia ja ratkaisuja. Netissä aikani surffailtua huomasin katselevani tietoja koirien lonkkaproteeseista. Kallis toimenpide, eikä ole 100% varmaa paraneeko koira vaiko ei. Eräs sakemannin omistaja päivitti kerran facebookiin, että nuori 2-vuotias sakemanni oli kuollut leikkauspöydälle kesken kyseisen toimenpiteen. Operaatiosta oli myös hyviäkin tuloksia. Tiedän, että moni pitää minua hulluna tätä lukiessaan, mutta Kerttu vaan on se elämäni koira, jonka eteen olen valmis raahaamaan vaikka kuun taivaalta. Vaikka koiran parasta yritän ajatella, myönnän olevani myös hieman itsekäs. Enkä vain hieman...

Kerttu ottaa kaiken ilon irti bussimatkasta Erkkarista takaisin kotiin.
Harvoin saa matkustaa näin mukavissa oloissa.

Tässä kaiken sekamelskan keskellä olen myös yrittänyt keskittyä itseeni. Töissä tuli käytyä, mutta ne loppuivat kuun vaihteeseen ja tällä hetkellä sitä pyöritellään peukaloita, kun ei ole riittävästi tekemistä. Tai siis tekemistähän olisi vaikka muilla jakaa, mutta sitä kivaa tekemistä ei tunnu riittävän. Koiriakaan kun ei voi loputtomiin treenailla. Fabossa notkuessani näin mainoksen vapaista opiskelupaikoista Raisiossa. Monen mutkan jälkeen päädyin hakemaan opiskelemaan aikuispuolelle Asiakaspalvelun ja Myynnin merkonomiksi. Alustavasti sain opiskelupaikan, mutta keskiviikon jälkeen selviää toteutuuko ryhmä vai ei. Jännityksellä ootellaan.

Kaiken tämän kaaoksen lisäksi parisen viikkoa sitten alaselkä päätti sanoa pari valittua sanaa ja jumahtaa. Onneksi viikko sitten pääsin fyssarin käsittelyyn ja johan alkaa helpottaa. Kolme kertaa takana ja arki alkaa olemaan jo ihan mukavaa. Ehkä tämä tästä pikkuhiljaa lähtee rullaamaan parempaan suuntaan. Sitä joskus unohtaa, että omastakin hyvinvoinnista pitäisi pitää huolta, aina vaan keskittyy enemmän koiriin ja niiden hyvinvointiin.

Jotta kaikki ei olisi niin vakavaa, niin päätettiin Kertun kanssa pyörähtää elokuussa Saksanpaimenkoirien erikoisnäyttelyssä Kurikassa. Saaralle ja Miialle iso kiitos, ilman teitä tämä reissu ei olisi ollu mahdollista! :)
Sakemannin erkkari on kyllä niin oma maailmansa että. Kertun isän omistajan ystävä onneksi esitti Kertun, joten itse sain keskittyä vain avustajan tehtäviin, eli Kertun edellä juoksemiseen kehän ulkopuolella. Kerttu sai sielläkin kovasti kehuja. Kerttu makoili kehän ulkopuolella tyytyväisenä, vaikka kehässä olleiden koirakoiden avustajat juoksivat vierestä, osa jopa hyppi ylitse. Kertun vuoron tullessa huomasin, että samassa luokassa kokohajonta oli suuri. Narttu joka pärjäsi Kepan luokassa oli varmaan puolet pienempi kuin Kerttu. Sanoinkin kasvattajalle ennen kehiä, että ei Kertun tarvitse voittaa, olen tyytyväinen vaikka Kerttu olisi toisiksi viimeinen, se riittää meille. Ja se sijoitushan meille napsahti! SG kuitenkin saatiin ja siitä olimme vielä onnellisempia, sijoitus oli 9. Arvostelua lukiessaan tuomarin ensimmäinen kommentti oli "suurtakin suurempi narttu". Tämä ei tullut yllätyksenä :D

Muuten arvostelu oli hyvä: "Koon puolesta rajoilla oleva narttu, vahva, pitkähkö, ilmeikäs, hyvä ylä- ja alalinja, oikeat kulmaukset, tasapainoinen rintakehä, hyvä edestä."

Jälkikäteen selvisi, että Helmi (AD Black Pearl) oli samassa näyttelyssä, samassa luokassa ja sijoittui heti Kertun jälkeen. Kerttu ja Helmi olivat samaan aikaan opasprojekteja. Tytöillä oli kuukausi ikäeroa, koon puolesta ei uskoisi, että Helmi oli se vanhempi.

Myös Kerttu pääsi tapaamaan isukkinsa Conan (Demant's Cona). Nyt tietää mistä on neiti perinyt kokonsa! :)