Helsinki Winner ja Voittaja 2014

Joka vuotiseen perinteeseen kuuluu Messarissa käynti ja tänäkin vuonna tuli vietettyä vkonloppu kehän laidalla valkoisia seuraillen. Eihän me siellä koskaan pärjätä, mutta mennään joka vuosi kuitenkin. Se on tapahtuma, jossa tapaa niitä tuttuja joita ei erinäisistä syistä muuten tule tavattua.

Joka vuosi marraskuussa alkaa se kauhea kriisi, kun ei ole sopivaa puvuntakkia tai suoria housuja, eikä näyttelyhihna ole sopiva tai pahimmassa tapauksessa sitä ei löydy ollenkaan. Rokotustodistukset ym. tärkeät paperit pistetään paikkaan jossa ne on varmasti tallessa ja ne tarkistetaan kuukauden aikana monta kertaa, että ovathan varmasti siellä. Huomasin myös tänä marraskuuna sen, että mitä lähemmäs näyttelyä mentiin, sitä enemmän piti koiralle hommata erilaisia herkkuja mukaan reissuun "jos sille ei vaikka kehässä kelpaakaan se eilen ostettu", mikä oli todella tyhmästi ajateltu koirasta joka on niin ahne, että varastaa heti jos vaan se on mahdollista ja kaiken mitä vaan irti saa. 

Lauantaiaamuna lähdettiin aamulla aikaisin kaverin ja koirien kanssa ajelemaan Raisiosta kohti Helsinkiä. Matkalla poimittiin yksi valkkarikasvattaja kyytiinkin ja voi että se menomatka sujui nopeasti, kun puhua pälätettiin jalostuksesta, sukutauluista, ominaisuuksista, potentiaalisista koirista jne jne... Lista on loputon. 
Lauantaina valkkareita oli ilmoitettu 49kpl, tuomarina toimi belgien erikoistuomari Antti nieminen. Tuomari oli tiukka, arvosteluskaala oli EVA:sta ERI:in saakka, ei todellakaan mikään ERI-automaatti. Seisottikin niin pitkään kehässä. Nana pudotti edellisenä iltana pesun yhteydessä kaikki minun niin säästämät karvat ja oli aika bikineissä kehässä. Ja arvostelu oli kyllä sen mukainen.

"3,5v. keskikokoinen, hieman pitkä vaikutelma, hieman laskeva lantio ja ylikulmautunut takaa, liikkuu hyvin, hyvä rintakehä, hieman silkkimäinen valkoinen turkki, rodunomainen pää, löysät huulet, koira kaipaa lihasmassaa, avoin ja luoksepäästävä."

Tuloksena: AVO EH AVK 3

Sunnuntaina lähtö oli sitten taas vieläkin aikaisemmin kohti Helsinkiä. Tällä kertaa mukaan tuli Nanan veljenpojan omistaja. Tälle päivälle olikin sitten ilmoittautunut valkkareita huimat 64 kpl, tuomarina Ruth Wagner, Luxemburgista. Mukava nainen, mutta kuuli Nanan iän väärin enkä sitä siinä härdellissä sitten tajunnut korjata. Arvostelu kuitenkin sopi jotenkin hyvin 2,5 vuotiaalle koiralle.


"2,5 years old. Nice head & expression, no forechest, ribcage has to mature. Good topline, enough angulation in front, good behind. The movements is too loose and needs to settle."

Tuloksena: AVO EH

Kasvattajaryhmäkin saatiin kasaan sunnuntaille, saatiin KP ja oltiin kolmansia. Tuomari piti koiristamme, mutta liian suuri kokoero häiritsi kokonaisvaikutelmaa. Toisinsanoen Nana oli liian pieni ja bikineissä muihin verrattuna :D Toki siihen saattoi myös vaikuttaa se, että koiria oli ryhmässä kolmesta eri yhdistelmästä.

Vasemmalta lähtien velipuoli Koda, täyssisko Rianna, Nana ja siskopuoli Kira.

Vkonloppu oli kaikin puolin mukava ja Kertulle toinkin tuliaisena ihkaoman kompaktimman kokoisen purutyynyn. Kerttu vietti vkonlopun juoksuisena Sariannan hoidossa. Siitäkin neidistä on kasvanut niin etevä neiti että! Ja alkaa se kroppakin jo pikkuhiljaa aikuistua. Pää sillä edelleen on kyllä pieni muuhun kroppaan nähden ja häntä ylipitkä, mutta ne on pikkujuttuja.. :D

Kerttu 2v 2kk <3

Kuva: S. Junnila

Pakko loppuun vielä hehkuttaa, että nyt meistä on tullut nyt Kertun kanssa sitten truutreenaajia! ;) Saimpas nimittäin joululahjaksi Sariannalta magneettipallon! Tällä pallolla me pistetään Kertun kanssa seuraaminen ruotuun. BH-kokeeseen pitäis tähdätä sitten ensi vuonna. Tekniikkaa pitää vielä hioa, mutta onneksi koiralla sentään haluja ja tahtoa työskentelyyn riittää :)

Valkoinen lauantai pohjanmaalla.

Meillä oli tuossa vko sitten lauantaina hieman erilainen päivä. Eikä vain hieman. Lähdettiin aamulla seitsemältä matkustamaan kohti Seinäjokea ja Lapuaa. Päivän ohjelmaan kuului aamupäivästä pikatreenit Seinäjoella kaverin ja hänen valkkarinsa kanssa sekä sen jälkeen klo. 13 eteenpäin Kennel Parfait Fleurin kasvattajapäivä, jonne tuli yhteensä 18 valkoista. 

Aamupäivän treeneissä olin ajatellut, että Kertun kanssa treenaisin enemmänkin ja väsyttäisin sen jotta se jaksaisi sitten vaan olla ja turisteilla kun minä hengailen Nanan kanssa muiden valkosten seassa. Toisin kuitenkin kävi. Treenattiinhan me vähäsen, mutta enemmän sitä tuli juoruiltua ja vaan leikittyä koirien kanssa. Mutta silti se oli mukava tuntinen mikä siinä Seinäjoen aseman läheisessä puistossa vietettiin. Ensi kerralla pitää varata aikaa sekä jutusteluun että siihen treenaamiseen! :)

Häntä; se vaan on se Nanan tunnusmerkki :D

Seinäjoelta jatkui matka ratatöiden takia bussilla kohti Lapuaa. Kovasti muut matkustajat ihmettelivät kuinka kaksi isoa koiraa matkustaa bussissa, mutta koirat ei olleet moksiskaan. Hyvin on ehdollistunut, että julkisissa kulkuneuvoissa vaan ollaan ja nukutaan. Kasvattajapäivä pidettiin Lapuan raviradalla. Sinne saapuessamme oli jo valkoisia mukavasti paikalla, pari täyssisarusta ja paljon sisaruspuolia.

Velipuoli Koda ja Nana

Paparazzi ja assistentti 

Päivän ohjelmassa oli jäljen tekemistä, näyttelyitä sekä Lapuan raunioradalla hakuun tutustumista, mutta ennenkaikkea mukavaa yhdessäolemista. Tallasin Nanalle n. 200 askeleen jäljen pitkälle nurmelle, jokaisella askeleella vielä ruoka. Käytin tällä kertaa keitettyjä porsaan fileesuikaleita jäljellä. Oli ehkä hieman huono vaihtoehto sinänsä, kun vihreestä nurmesta erottui melko hyvin vaaleat lihapalat. Jätin jäljen vanhenemaan ja lähdin takaisin muiden seuraan. Luvassa oli hieman näyttelytreenejä. Nanan siskon lapset (PF V-pentueesta) harjoittelivat seisomista ja kehässä ravaamista. Kyllä siinä niiden touhuja katsellessa vaan se pentukuume taas kasvoi kasvamistaan. Ehkä meillekin vielä joskus tulee se kolmas koiralapsi. Kyselin kasvattajalta hieman seisottamiseen vinkkejä ja niitä sainkin. Tästä on hyvä jatkaa treenejä Helsingin messukeskuksen koiranäyttelyä varten. Kuukauden verran vielä aikaa treenata. 

Nana 3,5 vuotta <3

Jälkeä ja haun alkeita meille oli opastamassa Liisukka Kattelus. Apuja ei ihan hirveästi saatu, kun 18 koirakosta kolme oli harrastavia ja kaikki muut alottelijoita, mutta vinkkejä saatiin juuri niihin asioihin mihin tarvittiinkin. Nanalla oli ainakin viiden kuukauden tauko viime jäljeltä ja odotin missä vaiheessa meidän jälki on, muistaako Nana mitään. Mutta tauko oli ilmeisesti tehnyt hyvää. Koira oli hyvässä vireessä, lähti paalulta hyvin askel askeleelta. Nana meni nätisti askel askeleelta koko jäljen, muutamia hyppyjä oli, mutta ei mitään suurta. Ohjaaja jäi joskus vain ihastelemaan koiran hienoa jäljestämistä ja unohti ohjata, jolloin mopo meinasi karata käsistä. Joten vika taas hihnan toisessa päässä :D Mutta se oli kyllä jännä huomata kuinka monta erilaista tapaa on opettaa jälkeä koiralle. Itse olin oppinut tavan, että koira toimii itsenäisesti jäljellä ja jos koira hukkaa jäljen niin siinä ootellaan vaikka puoli päivää jotta koira itse tajuaa lähteä etsimään jälkeä uudestaan ja ajamaan sitä. Mutta Liisukan kanssa mentiin auttaen. Jos Nana jätti askeleen välistä, liisukka pysäytti liinan ja näytti missä välistä jäänyt askel oli. Ohjaaja oli taas myöhässä ja ihasteli koiran jäljestystä eikä keskittynyt ohjaamiseen.. Tavoitteenahan meillä on joskus kisata erikoisjäljellä, mutta saas nyt nähdä. Täällä Raisiossa ja Turun seudulla muutenkin näyttäis vähän siltä, että talvea ei tule, joten jälkikausi kestäis nähtävästi ympäri vuoden. Joten puitteet jäljen harrastamiseen on hyvät. 

Raunioilla Nana oli elementissään. Häntä pystyssä se oli jo raunioihin tutustuessa oikeassa mielentilassa, "missä ukko". Piilot olivat yksinkertaisia, mutta haastavassa maastossa ilmaiseminen oli haastavaa, mutta silti sieltä saatiin hyviä ilmaisuja. Kaksi kertaa päästiin hakemaan ukkoa ja Nana oli niin innoissaan. Se niin tykkää hausta. 

Päivä oli pitkä ja raskas, mutta silti todella kiva ja antoisa. Sekä koirat että ohjaaja latasi akkuja koko seuraavan päivän. 

Lainasin kaverilta kameraan objektiivia tätä lauantaita varten, joten pitihän siitä ottaa kaikki ilo irti. Kuvaajalla oli kyllä enemmän tahtoa ja halua kuin taitoja, mutta niinhän ne sanoo, että harjoitus tekee mestarin..

Kerttu, Nana ja Nanan veljenpoika Rudy

Herra Hai sai heti kyytiä.. 

Tuosta viimeisestä kuvasta on mainittava sen verran, että Nana on käyttäytynyt yli viikon verran todella oudosti. Se on todella leikkisä, niin Kerttua kuin minua kohtaan. Ennen se ei ole Kertun kanssa sen kummemmin leikkinyt, ehkä joskus innostunut vähäsen, mutta se loppuu todella lyhyeen. Nyt Nana jahtaa Kerttua tai yllyttää sitä leikkimään, vetää lelua Kertun kanssa niin sisällä kuin ulkonakin ja lenkilläkin revitään hihnaa aina kun suuhen saadaan mahdollisuus. Tämä on outoa käytöstä aina niin tosikolta ja hitaasti lämpeävältä Nanalta. Vähän olen huolissani tästä, mutta ehkä tämä on vain ihan normaalia käytöstä...? :D

Sitähän miä vaan tulin puhumaan...

Tuntuu, että nyt päässä pyörii niin monta asiaa yhtä aikaa, ettei meinaa millään pysyä kärryillä missä mennään. Treenit, koirien hyvinvointi, oma hyvinvointi, työt ja työnhaku, opiskelupaikka... Tekisi mieli vaan kääntää kylkeä, vetää peitto korville ja nukkua maailman tappiin saakka. Se ei kuitenkaan taida olla mahdollista.

Treenaaminen oli vielä kaksi viikkoa sitten huipussaan. Treenit sujui hyvin, koirilla oli kivaa ja edistymistäkin tapahtui. Päätinkin sitten kaverin rohkaisemana tehdä kuukauden treenisuunnitelman molemmille hurtille, että päästäisiin edes joskus sinne kisakentille saakka. Treenisuunnitelma valmistui ja siitäkös se alamäki jotenkin sitten lähti. Koirilla alkoi lopahtamaan into. Kerttu nyt oli innoissaan kaikesta pienestäkin, se kun tykkää tehdä hommia. Mutta Nana oli vähän sitä mieltä, että onko nyt ihan pakko. Nyt kun tiesin, että Nanan seuraaminen (meidän suurin ongelma) voi näyttää hyvältä, joten haluan että se pysyy sellaisena. Myös kokeissa. Korkea tavoite ja sitä myöten varmasti loin koiralle paineita.

Koska olen niin pro pitämään tavarat tallessa, hukkasin tietysti treenisuunnitelman kolmen päivän jälkeen. Joten treeneissä olin sitten aivan pihalla. Kun treenit ei oltu suunnitellut, ohjaaja päästä pihalla, niin miten ihmeessä sitä voi vaatia koirilta hyviä suorituksia?! Nana on niin pirun hyvä lukemaan meikäläistä, jos minulla ei ole palikat kasassa niin neiti kyllä huomauttaa siitä.

Kertun kanssa treenaaminen on mukavan rentoa. Se kun tykkää niin yhdessä tekemisestä ja palkkautuu aina pallolla tai nakilla, oli ohjaaja sitten missä mielentilassa tahansa. Kertun kanssa ei tarvitse miettiä missä ympäristössä ollaan ja kuuluuko jostain pauketta, se kun ei välitä mistään muusta kuin palkastaan. On ihana tehdä hommia koiralle, joka antaa 100%. Ohjaajan on vaan löydettävä palkkaustapa, joka on Kertun mielestä superkiva ja joka ei olisi niin kivulias meikäläiselle. Ensimmäinen moottorilla toimiva hurtta ja oikeanlaisen palkkaustavan löytäminen on etsittävä kantapään kautta. Milloin tississä on mustelma ja kyljessä hampaanjäljet. Koiran kanssa harrastaminen on kivaa! Onneksi on nyt ruvennut löytymään oikeat välineet ja tavat Kertun palkkaamiselle. Se näkyy myös ehkäpä treeneissä. Vielä on paljon opeteltavaa ohjaajalla lelulla treenaamisessa ja lelupalkkauksesta.

Reilu viikko ehkä kerettiin koirien kanssa treenata aktiivisesti, kunnes Nana alkoi raapimaan korvaansa. Korva oli ärtyneen näköinen ja vaivasi kovasti. Jotta ei päästäisi liian helpolla, niin Nanalla oli taas tassut hiivassa ja auki. Ja jotta ei vieläkään päästäisi liian helpolla, niin ei yksi tassu riittänyt vaan piti olla kolme tassua pois pelistä. Myös näillä kaikilla saattoi olla osansa Nanan treenimotivaation laskuun. Päätin uudistaa Nanan ruokavalion kokonaan ja aloittaa barffauksen. En tiedä kuinka hyvin toimii ja sopiiko Nanalle, mutta aika näyttää. Ehkä tämä lopettaisi sitten nämä allergiaoireilut. Toki myös täytyy saada Nanan sikailu kuriin, mokoma ahne sika yrittänyt varastaa sekä Kertun ruokasäkistä ruokaa sekä meikäläisen ruokia aina kun mahdollista.

Kerttu on porskuttanut menemään omaan innokkaaseen, huolettomaan tapaansa. Metsästä tarttuu mukaan kaikki isoimmat kepit ja sen jälkeen ollaan erittäin onnellisia. Olemme nyt kahteen kertaan käyneet Kertun kanssa treenaamassa hakua ja neiti on aika etevä siinä. Sai viime treeneissä kovasti kehuja siitä, kuinka on päässä kaikki palikat koossa ja kuinka tykkää työskennellä. Olen kovasti miettinyt, että lähdenkö opettamaan Kertun haukkuilmaisulle vai rullalle ja näiden treenien perusteella sekä treenikaverien kanssa keskustelun jälkeen tulin siihen tulokseen, että Kertusta tulee rullakoira. 
Kaikkea tätä kivaa arkea ja mahtavaa yhteiseloa on alkanut varjostamaan Kertun lonkat. Vielä se ei ole niitä oireillut *koputan puuta*, mutta pelkään kovasti että kohta se oireilee ja sitten se on menoa. Kerttua kun pää vie, eikä kipua sen kummemmin tunneta. Se on myöhäistä siinä vaiheessa jos Kerttu näyttää yhtään kipua. Tästä kaikesta ahdistuneena mietin erilaisia mahdollisuuksia ja ratkaisuja. Netissä aikani surffailtua huomasin katselevani tietoja koirien lonkkaproteeseista. Kallis toimenpide, eikä ole 100% varmaa paraneeko koira vaiko ei. Eräs sakemannin omistaja päivitti kerran facebookiin, että nuori 2-vuotias sakemanni oli kuollut leikkauspöydälle kesken kyseisen toimenpiteen. Operaatiosta oli myös hyviäkin tuloksia. Tiedän, että moni pitää minua hulluna tätä lukiessaan, mutta Kerttu vaan on se elämäni koira, jonka eteen olen valmis raahaamaan vaikka kuun taivaalta. Vaikka koiran parasta yritän ajatella, myönnän olevani myös hieman itsekäs. Enkä vain hieman...

Kerttu ottaa kaiken ilon irti bussimatkasta Erkkarista takaisin kotiin.
Harvoin saa matkustaa näin mukavissa oloissa.

Tässä kaiken sekamelskan keskellä olen myös yrittänyt keskittyä itseeni. Töissä tuli käytyä, mutta ne loppuivat kuun vaihteeseen ja tällä hetkellä sitä pyöritellään peukaloita, kun ei ole riittävästi tekemistä. Tai siis tekemistähän olisi vaikka muilla jakaa, mutta sitä kivaa tekemistä ei tunnu riittävän. Koiriakaan kun ei voi loputtomiin treenailla. Fabossa notkuessani näin mainoksen vapaista opiskelupaikoista Raisiossa. Monen mutkan jälkeen päädyin hakemaan opiskelemaan aikuispuolelle Asiakaspalvelun ja Myynnin merkonomiksi. Alustavasti sain opiskelupaikan, mutta keskiviikon jälkeen selviää toteutuuko ryhmä vai ei. Jännityksellä ootellaan.

Kaiken tämän kaaoksen lisäksi parisen viikkoa sitten alaselkä päätti sanoa pari valittua sanaa ja jumahtaa. Onneksi viikko sitten pääsin fyssarin käsittelyyn ja johan alkaa helpottaa. Kolme kertaa takana ja arki alkaa olemaan jo ihan mukavaa. Ehkä tämä tästä pikkuhiljaa lähtee rullaamaan parempaan suuntaan. Sitä joskus unohtaa, että omastakin hyvinvoinnista pitäisi pitää huolta, aina vaan keskittyy enemmän koiriin ja niiden hyvinvointiin.

Jotta kaikki ei olisi niin vakavaa, niin päätettiin Kertun kanssa pyörähtää elokuussa Saksanpaimenkoirien erikoisnäyttelyssä Kurikassa. Saaralle ja Miialle iso kiitos, ilman teitä tämä reissu ei olisi ollu mahdollista! :)
Sakemannin erkkari on kyllä niin oma maailmansa että. Kertun isän omistajan ystävä onneksi esitti Kertun, joten itse sain keskittyä vain avustajan tehtäviin, eli Kertun edellä juoksemiseen kehän ulkopuolella. Kerttu sai sielläkin kovasti kehuja. Kerttu makoili kehän ulkopuolella tyytyväisenä, vaikka kehässä olleiden koirakoiden avustajat juoksivat vierestä, osa jopa hyppi ylitse. Kertun vuoron tullessa huomasin, että samassa luokassa kokohajonta oli suuri. Narttu joka pärjäsi Kepan luokassa oli varmaan puolet pienempi kuin Kerttu. Sanoinkin kasvattajalle ennen kehiä, että ei Kertun tarvitse voittaa, olen tyytyväinen vaikka Kerttu olisi toisiksi viimeinen, se riittää meille. Ja se sijoitushan meille napsahti! SG kuitenkin saatiin ja siitä olimme vielä onnellisempia, sijoitus oli 9. Arvostelua lukiessaan tuomarin ensimmäinen kommentti oli "suurtakin suurempi narttu". Tämä ei tullut yllätyksenä :D

Muuten arvostelu oli hyvä: "Koon puolesta rajoilla oleva narttu, vahva, pitkähkö, ilmeikäs, hyvä ylä- ja alalinja, oikeat kulmaukset, tasapainoinen rintakehä, hyvä edestä."

Jälkikäteen selvisi, että Helmi (AD Black Pearl) oli samassa näyttelyssä, samassa luokassa ja sijoittui heti Kertun jälkeen. Kerttu ja Helmi olivat samaan aikaan opasprojekteja. Tytöillä oli kuukausi ikäeroa, koon puolesta ei uskoisi, että Helmi oli se vanhempi.

Myös Kerttu pääsi tapaamaan isukkinsa Conan (Demant's Cona). Nyt tietää mistä on neiti perinyt kokonsa! :)

NANAN LUONNETESTI

Huomasin valkkaripalstalla facebookissa ilmoituksen, että Suomen Valkoinenpaimenkoirayhdistyksen järjestämään luonnetestiin Kaarinaan 12.7. olisi vapaa paikka. Minä siinä sitten hetken pähkäilin, että mennäkö vai eikö mennä, ilmottaako Nana luonnetestiin vai eikö. Noh, niin siinä kävi, että testiin ilmottauduttiin ja viikkohan siinä oli aikaa sitä sitten jännittää. Onneksi töissä oli silloin sen verran kiirusta, ettei ehtinyt miettiä koko luonnetestiä ennenkuin vasta lauantaiaamuna.

Niin se lauantaiaamu koitti ja ihme kyllä, ei se jännitys iskenyt vielä aamulla. Vasta kun autolla lähdettiin ajelemaan testipaikalle, rupesi jännitys kipristelemään vatsassa. Se oli kyllä hyvänlaatuista jännitystä. Nanakin oli hyvissä fiiliksissä. Paikalle tultiin tunti omaa vuoroa aikaisemmin ja päästiinkin aikaisemmin sitten suorittamaan, kun muutamilta koirilta oli jäänyt paperit kotiin ja parin koiran suoritus oli keskeytetty. Edellisen testauksessa olleen koiran laukaukset kuuluivat ja Nanahan niihin sitten oli autossa vähän reagoinut, kun oli pienessä jännityksessä menossa omaan suoritukseen. Itse sähläsin koko suorituksen ajan hyvin paljon, kaikki oli niin uutta. Milloin piti kävellä mihinkin suuntaan ja milloin hihna solmussa ja älä katso koiraa.

Ystäväni Sarianna kuvasti testimme videolle ja oli myös minun henkinen tukeni :D

Pisteet osa-alueittain

Toimintakyky: +1
Terävyys: +3
Puolustushalu: +3
Taisteluhalu: -1
Hermorakenne: +1
Temperamentti: +3
Kovuus: +1
Luoksepäästävyys: +3
Laukauspelottomuus: - (Laukausaltis)

Yhteensä: 144p.

Valitettavasti laukausten takia testitulos hylättiin. Mutta testistä jäi silti hyvä mieli ja sehän oli tärkeintä. Tuomarit sanoivat, että saamme vielä toisen kerran mennä kokeilemaan luonnetestiä, mutta aika näyttää menemmekö uudestaan. Tämä testi kertoi jo paljon ja kun Nanalla ei tehdä pentuja, niin en näe syytä miksi pitäisi mennä uudestaan testiin. Vaikka Nanan testi hylättiin, niin suosittelen kyllä luonnetestiin menoa. Oli mielenkiintoinen kokemus ja opin taas enemmän Nanasta :) Ainoa miinus luonnetestistä on se, että Nana reagoi nykyään ääniin voimakkaammin sekä puolustaa minua ja Kerttua voimakkaammin, mutta nämä molemmat asiat ovat treenattavissa :)

K: Sarianna Junnila

Ei elämä potki päähän niitä, jotka sitä eivät kestä

Otsikon sananlasku on kyllä niin totta, tai ainakin siltä on tuntunut kevään ja alkukesän aikana. Niin paljon on tapahtunut, että joskus sitä on miettinyt, että olisiko jotain helpompaa tapaa, eikö miksi kaiken pitää olla niin vaikeaa. Jospa sitä vaan luovuttaisi. Mutta taas, voittajat ei koskaan luovuta, eikä luovuttajat koskaan voita. Kyseinen sananlasku on yksi suosikeistani, se pitää hyvin paikkansa. Kulunut puoli vuotta on ollut kaikinpuolin.... rankka, mutta omalla tavallaan palkitseva.

Kerttu lähti 21.2. jatkamaan opiskelujaan opaskoirana Seinäjoelle. Päivä oli täynnä tunteita ja kesti kauan ennenkuin Kertun lähdöstä oli jotenkin toipunut. Kuulumiset piristivät päivää, Kerttu teki hienoa työtä opasharjoittelijana. Nanan kanssa yritettiin totutella elämään kaksistaan, mutta se oli hyvin vaikeaa. Talossa oli niin paljon tilaa ja aikaa oli vaikka muille jakaa. Kaikinpuolin elämä oli hankalaa. 

Päätettiin kuitenkin Nanan kanssa suunnata huhtikuuksi sivistyksen pariin, nimittäin työssäoppimaan Helsinkiin koirakoulu Kompassiin. Kokemuksena Kompassissa vietetty kuukausi oli aivan mahtava, voin suositella paikkaa hyvillä mielin! Itse nautin siellä olosta, vaikkei kouluttaminen päivätyönä ehkä juuri se minun juttuni ole. Nanan kanssakin päästiin mm. Doboilemaan sekä avustamaan ongelmakoirakoulutuksessa. Ei siis Nanallekaan huhtikuu ollut täysi lomakuukausi, vaikka meikäläisellä pitikin kiirettä. 

Nanakin täytti huhtikuun 19. päivä jo 3 vuotta! Aika on kulunut niin nopeasti, vastahan se oli pieni valkoinen karvapallo. Paljon Nana onkin opettanut minulle ja yhdessä ollaan saatu myös paljon aikaan. Toivottavasti meillä on monta yhteistä vuotta vielä edessä <3

Nana 3v. <3

Kompassin agimölleissä voitettu pokaali sai kyytiä!

Perjantaina 25.4. olin aamulla valmistautumassa töihin lähtöön, kun puhelin soi. Soittajana oli Minna, Kertun kouluttaja. Kerttu ja sisko Sara kävivät luustokuvissa. Minna soitti kertoakseen Kertun luustokuvien tuloksista. Puhelu alkoi näin "Kerttu kävi kuvissa ja kyynärät oli terveet, samoin selkä oli kunnossa, mutta nämä lonkat..". Siinä vaiheessa ensimmäinen ajatus oli, että nyt ne lopettaa sen siihen paikkaan pöydälle. Mutta ei nyt onneksi sentään. Eläinlääkäri arveli, että oikea lonkka olisi D, vasen lonkka parempi. Ymmärsin sen kaiken tunnemyrskyn keskellä, että oikean jalan reisiluun päästä puuttuisi palanen. Voi olla että olen ymmärtänyt myös väärin. Minkäänlaista nivelrikkoa lonkissa ei ollut, vähän vaan löysyyttä. Minna kysyi alustavasti, että onko Kertulla koti jos siitä ei tule työkoiraa, hänen sanojensa mukaan on erittäin todennäköistä ettei Kerttu lähde töihin, tieto oli vain niin shokeeraava, että asiaa piti sulatella. Eihän sitä tarvinnut miettiä kahta kertaa, onko Kertulla kotia vai ei. Kertun kohtalo päätetään lopullisesti Kennelliiton virallisten tulosten tultua. Seuraava viikko odottelua oli yhtä tuskaa. En muista milloin olisin jännittänyt niin paljon. 28.4. tuli sitten tieto, että Kertun lonkat ovat D/E. Pieni shokkihan se oli ja vaikka olin lupautunut Kertun jo ottamaan, piti sitä miettiä vielä hetki. Enhän minä mitään rikkinäisellä saksanpaimenkoiralla tee. Mutta toisaalta, koirat eivät ole välineitä vaan rakkaita perheenjäseniä. Säälistä en Kerttua ottanut takaisin, vaikka moni niin ajattelikin. Ajatuksena ei ollut kääriä sitä pumpuliin ja oottaa milloin lonkat alkaa oireilemaan. Koko lähisuku oli jyrkästi sitä vastaan, että Kertun ottaisin takaisin. Joten hupskeikkaa, se kävi sitten hieman salassa. Eihän asia kauaa salassa pysynyt, mutta kun muut ymmärsivät etten aijo palauttaa Kerttua vaan pysyn päätöksessäni, hekin sen pikkuhiljaa ymmärsivät. 

Hainkin Kertun 6.5. takaisin ja siitä lähtien se on päässyt elämään normaalin harrastuskoiran arkea. Opettelimme leikkimistä ja kaikennäköistä muuta mitä oppaan kanssa ei saanut tehdä. Nyt kun Kerttu on ollut minulla kaksi kuukautta, on se kehittynyt huimasti eteenpäin leikkimisessä. Kyllä sitä moottoria löytyy neidiltä ihan kiitettävästi, sopivasti juuri minun kätösiini :) Nanakin muuttui takaisin omaksi itsekseen kun Kerttu saapui takaisin. Neiti oli jotenkin hukassa, kun toveri puuttui. Mutta niin oli kyllä omistajakin. 

Kertun tulon jälkeen on pitänyt laskea rahoja ja menoja aika tarkkaan. Elämä ei todellakaan ole ollut ruusuilla tanssimista. Mutta toisaalta, rahalla ei saa ostettua onnea. Valintani oli oma ja seuraukset on vain kestettävä.

Maailman parhaat opiskelutoverit! <3

Koulu lähestyi loppuaan ja pieni paniikki alkoi iskemään, että minne sitä lähtisi valmistumisen jälkeen. Kotiin ei ollut enää asiaa kahden koiran kanssa. Olin heittänyt huulta, että päädytään sitten vaikka Heinolan rautatiesillan alle asustelemaan, jos ei muuta löydy. Paniikki alkoi iskemään, että ei jumankauta tämä on kohta oikeasti edessä. Onneksi kuitenkin yksi asia johti toiseen ja kappas, valmistumisen jälkeen päätin muutta lauman kanssa Raisioon. Niin sitä löysin itseni tilavasta yksiöstä Nanan ja Kertun kanssa. 

Nyt kuukauden verran ollaan Raisiossa oleskeltu ja pikkuhiljaa alkaa kämppä tuntua kodilta. Vielä on tavarat ehkä hieman hujanhajan, mutta talosta tykkään. Ja sen ympäristöstä. Kotiovelta on pienelle metsäkaistaleelle 10 metrin kävelymatka. Myös lukuisia lupaavia nurmikenttiä löytyy paljon tästä läheltä. Nautin koirien kanssa kävelystä, kun koirat pääsevät juoksemaan vapaana ja hihnassakävelykään ei ole yhtä kädevääntöä. Ainoa huono puoli on, ettei ole autoa. Mutta pyörälläkin pääsee hyvin. Kertun kanssa ollaan aloitettu pyörälenkit ja voi että se kyllä nauttii siitä! Tuo koira on kyllä luotu juoksemaan! Luokkakaverini muutti koirensa kanssa Turkuun silläaikaa kun olin topissa Kompassilla, joten en ole aivan yksin vieraalla paikkakunnalla. Treeniporukoita on  alkanut pikkuhiljaa kehkeytyä ja nyt sitä alkaa olemaan mukavasti kartalla missä treenaa millon mikäkin porukka ja miten. Vielä kun saisi kaikki jäsenmaksut maksettua, niin pääsisi mukaan treenaamaan. 

Tämä kevät ja kesä on ollut hyvin kylmää ja sateista. Pitkästä aikaa viime lauantaina paistoi aurinko ja oli lämmintä. Päätimmekin lähteä koirien kanssa koirapuistoon sekä uittamaan uimarannalle kameran kera. Tuli siinä vähän treenattuakin. Tässä lauantain kuvasaastetta, kuvat ottanut Sarianna Junnila. 

Jostain kummansyystä Nanan seuraaminen tuntuu aina livenä ihan kamalalta, mutta kuvissa se näyttääkin aika hyvältä..? 

Olen monesti yrittänyt muokata blogin ulkoasua, mutta en vaan onnistu siinä. En vaan yksinkertaisesti tiedä mitä pitää tehdä ja missä ja miten jotta ulkoasua saa muutettua. Mutta ehkä se kokeilemalla selviää :) Minun piti blogiin vuodattaa kaikki tämän hetkinen ahdistus kuinka elämä on rankkaa ja kuinka se otsikon mukaan oikeasti potkii päähän, mutta kuinkas kävikään. Postauksesta tulikin suhteellisen positiivinen. Parempi näin! :)

Long time no see!

Pitkästä aikaa päädyin nyt sitten taas päivittämään blogia. Viimekerrasta onkin hieman aikaa, hups! Paljonhan tässä on kerinnyt tapahtumaan, mutta blogiin saakka niitä tapahtumia en ole sitten kuitenkaan saanut laitettua. Pahoittelut tästä! Nyt ajattelin kuitenkin ryhdistäytyä :)

Joulukuun alussa olikin sitten härdelliä kerrakseen. Lähdettiin koko luokan voimin edustamaan koulua Messariin, Nana tietysti pääsi myös mukaan kun olin sen ilmoittanut kehiin kaikille kolmelle päivälle. Oli mielenkiintoista päästä seuraamaan Messarin toimintaa niin työntekijän kuin näytteilleasettajan näkökulmasta. Oli kyllä sellaista säheltämistä koko viikonloppu, että huhhuh. Onneksi messari on vain kerran vuodessa!


Torstaina 12.12 lähdimmekin sitten aamulla yhdeksän aikaan ajelemaan Kannuksesta kohti Helsinkiä. Pysähdyksien ja peräkärryn takia matka kesti pitkään ja olimme vasta kuuden aikoihin Messukeskuksessa. Sen jälkeen ohjelmassa oli kahden standin pystytys ja kaiken valmiiksi laittaminen seuraavaa päivää varten. Kaksi standia nousi pystyyn onneksi parissa tunnissa ja pääsimme ihmisten aikoihin lähtemään kohti majapaikkaa. Koska Nana oli minulla mukana, jouduin turvautumaan sukulaisten apuun majoituksessa ja niin vietinkin vapaa-aikani isäni tädin luona Laajasalossa, kun muut yöpyivät Rastilan leirintäalueella. Rastilan mökkeihin ei saanut koiria ottaa, joten ei ollut muuta vaihtoehtoa. Minä kuljinkin sitten Laajasalo-Herttoniemi väliä ahkerasti bussilla Nanan kanssa. Onneksi neiti ei pienistä hätkähdä ja bussimatkat sujuivat koko viikonlopun ongelmitta.

Perjantai 13 päivä ei ollut mikään epäonnenpäivä, vaikka niin pessimistinä ennustelin. Aamulla kehät alkoivat klo. 9.00. Olin jo kahdeksan aikaan aamulla viemässä häkkiä paikalleen ja voi jestas, jo silloin häkkipaikoista oli pulaa! Onneksi olin ajoissa liikenteessä ja sain häkkipaikan Nanalle. Perjantaille Helsinki Winneriin oli ilmoittautunut 44 valkkaria, mikä oli ihan hyvä määrä. Tuomarina toimi ruotsalainen Karl-Erik Johansson, joka osoittautui saksanpaimekoiratuomariksi ja arvosteli valkkarit myös samalla tavalla; ensin käveltiin liikkeet ja sen jälkeen juostiin. Itse olin hölmistynyt tästä, itselle uudesta arvostelutavasta, mutta nyt on tämäkin nähty. Nana sai tulokseksi AVO ERI AVK2 tällaisella arvostelulla:

"Utmärkt typ. Vackert feminint huvud. Mörka ögon. Bra pigment. Bra uttryck, bra bett. Vacker hals- och rygglinje. Bra bröstkorg. Utmärkta vinklar. Utmärkta vägvinnande rörelser, men något hög svans. Bra färg."

Itse olin hyvin tyytyväinen arvosteluun ja etenkin Nanan kehäkäytökseen. Aina ennen Nanaa oli saanut vetää perässä, mutta kiitos luokkatovereiden pitämien näyttelytreenien ja lukuisien harjoituskierrosten juoksemisen, Nana juoksi kehässä erittäin hyvin, ei tarvinnut vetää kertaakaan perässä ja ensimmäistä kertaa varmaan ikinä saimme helposti edellä menevän koirakon kiinni. 

Loppupäivä vietettiinkin Nanan kanssa koulun standeilla edustamassa. Palkaksi hienosta kehämenestyksestä Nana sai possunkorvan, jonka mutusti standilla tyytyväisenä. Loppuvaiheessa kaikesta vilinästä ja vilskeestä huolimatta Nana nukkui standin reunalla tyytyväisenä, kun minä edustin koulua. Nana <3

Perjantai ja Helsinki Winner oli vasta lämmittelyä, lauantaina 14.12 starttasi Pohjoismaiden Voittaja ja sitä myötä ihmisiä sekä koiria oli rutkasti enemmän. Jos perjantaina oli häkkipaikoista pulaa niin nyt niistä sitten ainakin oli. Onneksi olin taas kahdeksan aikaan rynnistämässä kehän laidalle ja onnistuin saamaan häkkipaikan. 

Pohjoismaiden Voittajassa valkkareita olikin sitten hieman enemmän, huikeet 70 kappaletta. Tämä päivä oli Nanan kanssa jotenkin todella outo. Vissiin oli jossain kohtaa liukastunut ja yhtäkkiä lattiat olikin se maailman kauhein juttu. Käveltiin messukeskuksessa varpaat harallaan ja hyvin kiiltäviä pintoja välteltiin. Kehät sujui tästä ihmeellisestä mielestä kuitenkin hyvin ja saatiin tulos AVO ERI AVK3. Eikä siinä vielä kaikki. Tämän lisäksi meille napsahtiPMV-13 ROP-Kasvattajaryhmän titteli ja niin sitä kutsuikin sitten isot kehät. Tässä arvostelu, tuomarina toimi Maija Sylgrén Suomesta:

K: Sarianna Junnila

"+2,5v, oikeat rungon mittasuhteet, oikea koko ja vahvuus, selvä sukupuolileima. Miellyttäväilmeinen pää, kauniit tummat silmät. Hyvät korvat, oikea purenta, kaunis kaula ja ylälinja, oikea rintakehän malli. Riittävän tasapainoiset kulmaukset. Hieman ylpeä hännästään. Liikkuu edestä löysin kyynärpäin. Hyvä karvanlaatu."

Tuo "hieman ylpeä hännästään" kommentti ei kyllä tullut kenellekään yllätyksenä, pienestä pitäen on neiti ollut hyvin ylpeä hännästään :D 

Isot kehät oli kyllä koiran kannalta ajateltuna hyvin stressaava paikka. Ensin tunnin verran varmaan odotellaan kokoomakehässä kehien alkamista, mikä oli hyvin tuskallinen ja kuuma paikka. Siitä sitten juostaan suoraan kaijuttimien läpi kohti isoa kehää ja nopeasti pois. Nana jännitti juurikin sitä kaijuttimien vierustaa, kun tietysti basso jytisi ja musiikki soi. Mutta juoksi kuitenkin koko kehän suhteellisen hyvin. Nana pääsi kehän jälkeen sitten häkkiin syömään possunkorvaa ja hetkeksi lepäämään, kun itse lähdin seuraamaan sitten viimeisiä isoja kehiä. Jäimme vielä luokkalaisten kanssa katsomaan myös Tokon mm-karsintoja. Samalla tehtiin Nanan kanssa "kiva lattia" harjoituksia ja kyllä siitä lattiasta sitten ihan mukava tulikin, ei sitä tarvinnut enää jännittää. Päivä venyi ja venyi ja loppujen lopuksi oltiin kotona vasta kymmenen aikaan illalla. Oli kyllä kiitettävän pitkä päivä ja väsymys alkoi kyllä painamaan päälle.

Vielä yksi päivä, Helsinki Voittaja ja sitten koko messari olisi ohitse. Sunnuntaiaamuna kyllä väsymys tuntui ja oli tehtävä töitä että pääsi sängystä ylös. Väsymys näkyi myös kehässä ja Nana laahusti hyvin tylsän oloisena kehässä, ei sitä kauheasti homma enää jaksanut kiinnostaa. Jaksoi se kuitenkin pönöttää tuomarin käsiteltävänä hyvin nätisti kaikesta huolimatta. Tuomarina toimi tanskalainen Matthes Morten. Tulokseksi tuli AVO EH. Arvostelu oli hieman outo:

"G. Breed type, a little long in muzzle, g. scull, w. shaped eyes, w. set ears, medium lenght ? neck. Could have stronger back. G. chest. Rect angular body shape, well angulated, would prefer little more bone, may not be longer in lain(?), g. coat, moves with quite g. reach & drive, but close behind."

En ollut koskaan ajatellut, että Nanalla olisi jotenkin liian pitkä kuono, tai että selän pitäisi olla vahvempi. Mutta jokaisella tuomarilla on oma näkemyksensä koirista ja näillä mentiin tänään. Mutta taas sieltä kuitenkin napsahti V-13 ROP-Kasvattajaryhmän titteli ja niin ne isot kehät taas kutsui. Nyt kehät menivät paremmin meidän osalta, Nanaa ei jännittänyt iso kehä enää ollenkaan.

Sijoitusta isoista kehistä ei tullut, mutta ollaanpahan ainakin yhtä kokemusta enemmän rikkaampia :)

PMV-13 & V-13 ROP-KASVATTAJARYHMÄ

Viikonloppu oli rankka ja maanantaiaamuna kun autot starttasivat Helsingistä kohti Kannusta, oli autoissa hyvinkin hiljaista.

Messarin jälkeen olikin sitten enää viikko koulua ennenkuin alkoi joululoma. Kerttu halusi lahjoittaa vissiin joululahjansa etukäteen ja aloitti heti tiistaina oireilemaan nenäpunkista. Eihän siinä auttanut muu kuin lääkitä koirat. Hyvä tuuri meikäläisellä!

Ei kovin jouluselta näyttänyt...

Jouluksi suunnattiinkin Laajasaloon Nanan ja Kertun kanssa. Kaikki meni hyvin putkeen, kunnes aaton aattona maanantaina 23. päivä päätin lähteä kuvailemaan takapihalle koirista "joulukuvaa". Lunta ei ollut missään, joten ei ollut kovin jouluinen fiilis. Siinä sitte koirat juoksenteli ja asettelin ne sitten kuvattaviksi ja laskin taas juoksentelemaan. Jossain vaiheessa muistan miettineeni koiria aseteltaessa, että miksi se Kerttu nyt on jotenkin niin vaikea. Vastauksen huomasin sitten sisälle päästyämme, kun Kerttu tuli rapsuteltavaksi. Vasemman silmän alla oli pistohaava ja siitä lähti sitten vekki kohti silmän ulkokulmaa. Ja minä en huomannut ulkona mitään! Kuvista kyllä jälkikäteen huomasin, että missä välissä haaveri oli sattunut. Eläinlääkärireissuhan siitä tuli. Pistohaava olikin yllättävän syvä ja haava tikattiin, jotta se parantuisi nopeammin. Mitään vakavempaa ei onneksi sattunut ja selvittiinkin onneksi tällä kertaa pelkällä säikähdyksellä. 

<3

Joulu menikin sitten yhden saksanpaimenen kolistellessa ympäri kämppää kauluri päässä, mutta ei se sen kummemmin menoa haitannut. Onneksi haava lähti hyvin paranemaan ja kaulurin pystyi ottamaan pois jo vajaa viikon päästä, tikit eivät Kerttua vaivanneet.

30.12 Nana ja Kerttu sai koirakavereita. Kaksi valkoista, Viva ja Tarra, tulivat juoksuttamaan meikäläisen elukoita. Aluksi kaikki ei mennyt ihan niinkun strömsössä, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Viva ja Nana pääsivät autoon "jäähylle", Tarra ja Kerttu pääsivät juoksemaan kahdestaan sen minkä jaloistaan pääsivät. Nuorisolla oli kyllä hauskaa ja vauhti oli kova, kun aikuiset pistettiin autoon pois tieltä :P Kyllä ketutti, kun Nana sai totaalisen paniikin, kun ampuivat ilotulitusraketin varmaan vajaa kilometrin päässä. Koiran myötä on oppinut inhoamaan tiettyjä perinnetapahtumia, kuten esimerkiksi uutta vuotta ja venetsialaisia. Kerttua ei sen kummemmin raketit haitannut ja siitä olinkin erittäin ylpeä, Nanakin toipui raketeista kuitenkin suhteellisen nopeasti.

Tammikuu tuli ja meni. Ja niin koitti se päivä, kun koulu loppui ja kennel-11 luokka hajaantui ympäri suomea. Epävirallisesti koulu oli ohitse, mutta virallisesti paperit saadaan vasta toukokuun lopussa. Helmikuu alkoikin sitten hyvin tyhjissä merkeissä. Asuntola huokui tyhjyyttä, kun ei enää ulos mennessään törmännyt tuttuihin koirakoihin. Myös ruokala kaikui hiljaisuutta, kun ei ollut enää kennel-11 porukka huutamassa millasta kakkaa koiralla tänään oli tai muuta vastaavaa. Hieman ahdistavat fiilikset oli, kun niin monella oli selvää mitä haluaisi tehdä koulun jälkeen ja itsellä kaikki oli avointa. Ja on vieläkin. Mutta onneksi tänne jäi vielä muutamia luokkatovereita ja ensimmäisen vuoden opiskelijoistakin löytyi mahtavia treenikavereita :) 

Ykköset saivat jopa minut ja Nanan mukaan vetotreeneihin, juoksemaan valjakkoon. Ensiksi olin sitä mieltä, että eihän se Nana siellä vedä ollenkaan, mutta sainpahan todeta jo kolmannen treenikerran jälkeen olevani väärässä. Nanan tajutessa mikä oli homman nimi, alkoi se oikeasti tekemään töitäkin, eikä vain huutamaan meikäläisen perään. Nanasta alkoi kuoriutumaan oikein etevä vetokoiran alku <3

Sekalainen valjako :) K: Sarianna Junnila

K: Sarianna Junnila

K: Sarianna Junnila

Vielä on aiheita joista kirjoittaa , mutta ne saa odottaa seuraavaan postaukseen... ;)